Mistä tässä olikaan kyse? Kaiku-vuosi 2014

 
 

Kirjoittanut: Pekka Ruuska

Terveisiä Berliinistä, sateiselta Friedrichstarßelta. On vuoden 2015 toinen päivä, istun Starbucksilla, taustalla soi lattarilounge. Venti latte on jo loppuun juotu. Muistellaanpa hetki, mitä viime vuonna tapahtui.

Tiesimme jo pitkään ennen kuin vuosi 2014 alkoi, että edessä on enimmäkseen hiljaista rakentamista, ei niinkään samppanjan kuplia eikä juhlahumua. Sellainen se olikin, seitsemäs toimintavuotemme. Tämä on aika hidas bisnes. Harvoin tapahtuu menestyksiä yhdessä yössä. Onneksi emme ole kansainvälinen megakonserni. Siellä kun omistajilla on tapana sanoa menestysvuoden jälkeen: ”Kiitos tästä. Ensi vuonna sama ja parikymmentä prosenttia päälle.

Vuosi 2013 oli meille lempeä taloudellisesti. Saimme kasattua perunoita kellariin pahan päivän varalle. Ei toki niin, että nyt päättynyt vuosi olisi ollut yhtä “pahaa päivää”, ei suinkaan. Mukaan mahtui paljon hienoja hetkiä ja menestyksen muikeita hymyjä. 

Meillä oli radiossa taas myötätuulta. Olemme kansainvälisen Radio Monitorin mukaan selkeä markkinaykkönen maamme itsenäisistä levy-yhtiöistä. Kolme Suurta, Universal, Warner ja Sony, toki dominoivat soittoa täysin omassa liigassaan, mutta olihan se hienoa vaikkapa maaliskuussa katsoa, kun listalla ykkösenä oli Juha Tapion Aito rakkaus -single ja levymerkin omistajasarakkeessa komeili itenäisyyttä ilmaiseva lyhenne “Ind”. Minä, musiikkioppini niin artistina kuin levytuottajanakin amerikkalaisomisteisissa suuryhtiöissä saanut mies, olin aivan tunnelmissa tuosta lyhenteestä. Indienä olemisessa, an sich, ei ole mitään hienoa. En ole koskaan hyväksynyt indieyttä synninpäästönä päämärättömälle hörhöilylle, enkä varsinkaan sille pahimmalle, huonolle biisille. Mutta kun indienä pärjää samalla pelikentällä kuin kaikkein lihaksikkaimmat pelaajat, on siinä jotain komeaa. 

Tätä samaa hörhöilynvastaista periaatetta olen soveltanut sparratessani lauluntekijöitä: on helppoa olla vaikea, on lastenleikkiä olla sekava ja monimutkainen. Sen sijaan vain parhaat pystyvät olemaan yksinkertaisia, silti merkityksellisiä, tekemään lastenlaulumaisen, mutta tuoreen melodian, sanomaan tavallisia sanoja rakkaudesta niin että pala menee kurkkuun.

Niin, radiossa edellä mainitun taitava Juha Tapio oli vahvin valttimme. Tuplaplatinaa jo edellisvuonna myyneeltä Lapislatsulia-levyltä kuultiin kuluneena vuonna vielä kolmea singleä: Paremmat päivät alkuvuodesta, sitten tuo Aito rakkaus ja kesästä alkaen aalloilla soinut haikeankaunis Meillä on aikaa. Suorastaan vastentahtoisesti radiot luopuivat viimeksimainitun soittamisesta, mutta tilalle tuotiin marraskuun alussa julkaistua kokoelmalevyä enteillyt Planeetat, enkelit ja kuu. Kyseessä oli Juhan ensimmäinen duetto. Partneriksi saatiin Anna Puu. Aivan viimeisinä vuoden päivinä radiot lisäsivät soittoonsa Juhalta kokoelman toisen uuden laulun, Copacabana ja Ipanema. Kokoelmalevy Sitkeä sydän - suurimmat hitit myi kultaa jo ilmestymispäivänään.

Juha Tapiosta kun puhe on, on muisteltava marraskuun 22. päivää. Silloin koin yhden sykähdyttävimmistä hetkistäni, kun Juha astui loppuunmyydyn Helsingin jäähallin lavalle. Vuosia lämmittelemämme haave muuttui todeksi. Ilta oli unohtumaton ja Juha elämänsä vedossa. Kaikesta näki, että lavalla on artisti, joka nauttii jokaisella solullaan siitä mitä tekee. Se ei ollut vain keikka. Se oli kylmiä väreitä, hikeä, kyyneleitä, veljeyttä, ihmisten yhtyeyttä - ja jumalaista musisointia. Keikan jälkeen artisti puuskutti pukuhuoneen tuolilla ja pystyi tuskin puhumaan. Kaikki jäi lavalle.

Aiemmin, syyskuussa, julkaisimme toisen lauluntekijän, Edu Kettusen albumin Kadonnut maailma. Albumi sai laajasti huomiota ja menestyi arvosteluissa. Helsingin  Sanomat julkaisi komean jutun kulttuurisivuillaan sateisella maantiellä viihtyvästä Edusta. On ollut upeaa havaita, kuinka Edu Kettusen musiikki ylittää sukupolvirajat. Vastikään kuulin, kuinka parikymppinen pariskunta kuuntelee Edun levyä tuon tuostakin ja fiilistelevät tarinaa Aunen kioskista, jonne tuttu rekkakuski pysähtyy höyrymakkaralle.

Marraskuussa katkaisi pitkän hiljaisuutensa myös Johanna Kurkela, jonka uusi single Ei panikoida alkoi valloittaa radioaaltoja. Julkaisu enteilee uutta albumia keväällä 2015.

Koko vuoden itselläni on ollut etuoikeus seurata läheltä myös uuden artistitarinan syntyä. YouTubesta jo syksyllä 2013 löytämämme Vilma Alina on kirjoittanut musiikkiaan ja valmistellut tulevaa albumiaan tuottajansa Ilkka Wirtasen kanssa. Meille Kaiku Songsille kirjoittajana kiinnitetty ja Universalille levyttävä Vilma Alina julkaisi ensisinglensä Hullut asuu Kallios ja sai erittäin innostuneen vastaanoton. Ei tarvitse olla suurikaan ennustaja kyetäkseen povaamaan Vilma Alinasta yhtä alkaneen vuoden nimistä!

Kaiku Songs -tapahtumista viime vuodelta tulee mainita muutama hieno uusi kiinnitys. Viime vuosien menestyksekkäin lauluntekijäparivaljakko Aku Rannila - Saara Törmä tekivät kustannussopimuksen kanssamme. Olemme tästä erittäin innoissamme ja odotamme tänä vuonna jo suuria tältä yhteistyöltä. Samoin kirjoittajatiimiimme liittyi tekstittäjä Mikko Karjalainen, jonka monet työt ovat kuuluisampia kuin matalaa profiilia pitävä tekijänsä. Perutaan häät on ainakin se takavuosien hitti, jolta välttyäkseen olisi pitänyt ryhtyä vähintään amishiksi.

Niin ikään valtavaan suosioon noussut Erin teki Kaiku Songsin kanssa jatkosopimuksen. Olemme tästäkin luottamuksesta nöyrän kiitollisia ja teemme osaltamme jatkossakin kaikkemme menestyksen jatkumiseksi.

Kaiku Songsin hittikirjoittaja Eppu Kosonen kirjoitti viime vuonna säästeliäästi, mutta ylsi silti radioykköseksi Samuli Edelmannille säveltämällään ja sanoittamallaan laululla Mahdollisuus.

Livepuolella Kaiku Agency jatkoi entisen malliin kasvattaen liikevaihtoaan. Keikkatapahtumia Agency oli välittämässä tai järjestämässä noin neljäsataa. Eniten kilometrejä mittariinsa keräsivät artisteistamme Erin, Samuli Putro ja Virve Rosti.

“Kirjakustantamodivisioonamme” Kaiku Books julkaisi myös kolme teosta. Alkuvuodesta tuli Edu Kettusen Pienen kipparin lokikirja jatkona vuonna 2012 ilmetyneelle Pienen kipparin käsikirjalle. Syyskuussa julkaisimme ylpeänä Pekka Saurin esikoisromaanin Parempaa kuin seksi. Teos sai HS:n kultturissa valtavasti tilaa, joskin Antti Majanderin arvio oli kahtiajakautunut. Muualla tuli reippaasti kehujakin. Pekka Sauri oli hetken kirjoineen mediassa kaikkialla kuin hävittäjälentäjä: maalla, merellä ja ilmassa. Loppuvuodesta paketoitin Juha Tapion tähänastinen tuotanto kansan saataville nuotinnettuna. Julkaisimme Juha Tapion 66 laulua näyttävännäköisenä kuvitettuna nuottikirjana.

Väkeäkin vaihtui. Eppu Kosonen lähti kohti itsenäistä musiikkiyrittäjyyttä ja hyvästeli meidät lämmöllä koskettavassa puheessa lähtöbileissään elokuussa. Yhteistyömme jatkuu ja mies tuottaa parastaikaakin uutta artistiamme Miia Liuta pian kuultavaksenne. Samoin keikkamyyjämme Jani Wilund siirtyi itsenäisempään rooliin, mutta jatkaa edelleen Santa Cruz -yhtyeen myymistä Kaiku Agencyn lukuun. Mutta ovet kävivät myös sisäänpäin. Mikko Toiviainen aloitti tiedottajanamme ja some-miehenämme syyskuussa. Ja ikään kuin paluumuuttajana harjoittelijamme Tido Nygren on taas kanssamme ja auttaa siellä jos täälläkin.

Suomi rämpii taloussuossa, musiikkiala jatkaa murrokseensa jo tottuneena. Yrittäjää välillä hirvittää, se myönnettäköön. Takanamme on parin, kolmen vuoden seesteinen jakso. Olemme saaneet rauhassa kasvaa ja kehittää yritystämme, laajentaa kokeilla, epäonnistua, mutta onneksi enemmän onnistua. Mitä enemmän sitä miettii ja yrittää päässään hallita maailmantaloutta, digitalisaatiota, musiikin muovittumista, sähkökitaran kuolemaa, rock-yhtyeen kuolemaa, ihmisten ajankäyttöä, ihmisten rahankäyttöä, Putinia, Isistä, sote-uudistusta… sitä vähemmän mitään mistään tajuaa. 

Tajuaa - kun oikein miettii - vain sen, missä bisneksessä on. Ei studiobisneksessä vaikka omistaakin studion, ei musiikkibisneksessä vaikka omistaakin levy-yhtiön, ei kirjabisneksessä vaikka omistaakin kirjakustantamon, ei keikkabisneksessä vaikka omistaakin ohjelmatoimiston. Sitä on kertomassa Tarinoita. Siinä bisneksessä - if you will - sitä on. Kertomassa tarinoita kun edessä on studion mikrofoni, kertomassa tarinoita kun valmis levy soi radiossa, kertomassa paperille painettuja tarinoita, kertomassa tarinoita kun edessä on elävä yleisö. Tarinoiden kertominen on ihmiselle yhtä ominaista kuin syöminen, nukkuminen ja rakastaminen.

Se on se homma. Ja sen kun taas ymmärtää, muistaa, kaikki onkin selkeää.

Kuuden vuoden kuuliaisuus

 
 

Kirjoittanut: Pekka Ruuska

Kiihtyykö vuosien juoksu vai mistä on kysymys? Tuntuu, että ihan vasta kirjoitin edellisen "vuosikertomukseni", joka käsitteli viidettä Kaiku-vuotta 2012.  Selityksiä on monia, mutta hyväksyttäköön niistä se, että vuotemme ovat niin täynnä toimintaa, että ne kuluvat kuin siivillä. Katsotaanpa menisikö tämä läpi?

Kuudes toimintavuotemme 2013 alkoi heti juhlalla ja kilistelyllä. Tammikuun lopussa Emma-gaalassa Vuoden tuottajaksi ehdolla ollut Eppu Kosonen nappasi pystin! Ansiokas työ Jesse Kaikurannan, Samuli Putron ja Juha Tapion levyjen tuottajana oli huomattu ja sai tunnustuksensa. Palkinnolla oli merkitystä paitsi Epulle itselleen, myös koko firmalle. Epun kaltaiset inhouse-tuottajat ovat alalla nykyään melkoinen harvinaisuus. Meillä on heitä töissä peräti kolme.

Keväällä seurasimme tiiviisti myös Voice of Finland -laulukilpailua. Kaiku Songs -kustantamollemme oli annettu tehtäväksi toimittaa kaikille neljälle loppukilpailijalle oma biisi. Mutta koska neljä finalistia valittiin kahdeksan semifinalistin joukosta, piti (hyviä) lauluja olla itse asiassa kahdeksan. Siinä sitä riittikin ihmettelemistä. Seurata kisan kulkua arvaillen ketkähän noista ovat loppukahinoissa. Yötöiksihän se lopuksi taas meni, mutta kaikille finalisteille saatiin lopuksi oivalliset kappaleet sävelletyiksi, sanoitetuiksi ja tuotetuiksi.

Aivan samanlaista innostusta radiosta ei tänä vuonna kisafinalisteille löytynyt kuin ohjelman ensimmäisellä tuotantokaudella. Näyttää siltä, että tv-laulukilpailujen suurin vipuvaikutus artistiuralle on jo nähty.

Ilman kilpailuja on jättisuosioon ponnahtanut myös Robin, jolle levy-yhtiö Universal etsi viime keväänä uusia lauluntekijöitä. Kaiku Songs oli keskusteluissa vahvasti mukana ja niinpä päädyimme järjestämään ennen kesää kaksi Robin-laulunkirjoitusleiriä studioillamme. Artisti managereineen olivat kertomassa paikalle kerääntyneelle joukolle mihin suuntaan Robin on menossa. Tusina maamme kärkikirjoittajaa ryhtyivät työhön ja Robin singahteli studiosta toiseen demottamassa syntyviä lauluja. Tähden kasvoilta näki, että työtapa sopi hänelle erinomaisesti.

Ja niinhän siinä kävi, että syksyllä julkaistusta Boom Kah -albumista tuli vuoden ykköslevy, yli nelinkertaista platinaa myynyt tykki. Kaiku Songs -kirjoittajat yhteistyössä maan muun kerman kanssa olivat vahvassa roolissa levyllä. Kaikki olivat tyytyväisiä. Jopa siinä määrin, että Robin nähtiin suhailemassa yksipyöräisellä ihmevehkeellään studion käytäviä syksyllä vielä kolmannenkin kerran. Mutta siitä sitten enemmän vuoden päästä...

Omien julkaisujemme suhteen vuosi oli takapainotteinen. Alkuvuoden täyttivät intensiivinen A&R-työ ja musiikkikustantamon toimet. Myös Kaiku Booksissa valmisteltiin syksyn julkaisuja. Edu Kettusen Pienen kipparin käsikirjasta saatettiin ottaa uusintapainos jo heti alkuvuodesta.

Huhtikuun viime lumille kerettiin kauniiseen pakkasaamuun Loviisan Villa Mandalaan kuvaamaan Johanna Kurkelan joululevyn kansia valokuvaaja Mikko Harman kanssa.

Kovaan nosteeseen vuonna 2012 noussut Erin oli valmistelemassa uutta albumiaan, jonka oli määrä ilmestyä huhtikuussa. Pientä hämmennystä - eikä niin ihan pientäkään - kuvioon toi vauvauutinen, joka minulle kerrottiin "hyvissä ajoin". Ohjelmatoimistomme oli myynyt Erinille kesän täyteen keikkoja. Pienen tuumailun jälkeen ne kaikki peruttiin kylmän rauhallisesti. Tilalle päätettiin tehdä loppuvuodesta Erinin ensimmäinen konserttisalikiertue.

Erinin Sä osaat! -levyn studiotyöskentelyn loppuvaiheet olivat kuin elokuvasta. "Laulut eivät tule helpolla", totesi Leonard Cohen aikanaan. Erin varmasti allekirjoittaa. Alkuperäistä huhtikuun julkaisusuunnitelmaa lykättiin kesäkuun alkuun muutaman lisäviikon saamiseksi, etenevä raskaus muuttui päivä päivältä konkreettisemmaksi, kuten myös käsite nimeltä deadline. Kaikki temput tehtiin, Erin puri hammasta, tuottajakaksikko Suvi Vainio - Vesa Anttila painoi pitkää päivää ja kas, levy valmistui. En kerro mikä levyn lauluista käytännössä survottiin tekstejä myöten kasaan viimeisenä päivänä. On nimittäin yksi levyn parhaista.

Warner julkaisi Erinin kakkosalbumin kesäkuun alussa, Ei taida tietää tyttö -kappaleen soidessa tauotta radioissa. Levy ponkaisi suoraan listaykköseksi ja pysyi asemissaan koko sydänkesän. Platinaa Sä Osaat! myi ensimmäisen viikkonsa aikana.

Samaan aikaan toisaalla, mutta ei kovinkaan kaukana, kolmosstudiossamme, Eppu Kosonen valmisteli tuottajana Universalille Jonna Tervomaan paluulevyksi kutsuttua albumia. Sen ensisinkku, Epun säveltämä ja Jonnan sanoittama Minä toivon muodostui sekin yhdeksi vuoden jättihiteistä. Saman kaksikon kirjoittama kakkossinkku Tikapuut herätti koskettavalla videollaan laajalti huomiota ja soi radiossa vahvasti edelleen, kun tätä kirjoittelen.

Loppukeväästä Helsingin Sanomat uutisoi kulttuurisivuillaan, että Maija Vilkkumaalta ilmestyy syksyllä romaani. Kaksi vuotta vireillä ollut hanke oli nyt julkistettu ja kiinnostus sitä kohtaan oli lievästi sanottuna melkoinen. Jossain vaiheessa huomasin olevani firmamme markkinointipäällikkö/tiedottaja. Onneksi Jani Wilund tuli apuun. Maija haluttiin kaikkialle kertomaan kirjastaan. Ja sekös meille sopi.

Syyskuun kahdentenatoista pidimme Ravintola Dubrovnikissa juhlat, joiden päätähtenä oli Maija ja hänen Nainen katolla -romaaninsa. Kilisteltiin tuoreelle kirjailijalle, joka ei unohtanut mainita puheessaan kustannustoimittajaansa Mikko Aarnea. Juhlissa esiintyi uusia artistejamme kuten Vesterinen yhtyeineen ja Universalille levyttävä Kaiku Songs -signaus Vilma Alina.

Samalla juhlimme menestyneitä artistejamme. Luovutimme Samuli Putrolle ja Johanna Kurkelalle edellisvuoden albumeistaan kultalevyt ja Juha Tapiolle platinalevyn Joululauluja -albumista.

Nainen katolla -romaani loppui hetimmiten kaupoista ja tilasimme toisen painoksen jo ensimmäisen myyntiviikon lopulla.

Toinen tuottajamme Simo Reunamäki oli viettänyt kesähelteet henkinen tonttuhattu päässään työstäen Johanna Kurkelan joululevyä. Tämäkään levy ei syntynyt helpolla, vaikka niin voisi joku kuvitella.

Lauluja soitettiin ja laulettiin, hylättiin, tehtiin uusia ja taas hylättiin. Kaikki halusivat levyn, joka kuulostaa nimenomaan Johannan joululevyltä. Ja taas lähestyi tuo kaikkien kirittäjien kirittäjä, kuolemanlinja, due day, masterointipäivä. Masterointiakin säädettiin vielä hullun lailla. Puoli levyä kokonaan uusiksi. Kiitokset masteroija Henkka Niemistölle pitkästä pinnasta! Mutta hyvä tuli. Muu ei kelpaa.

Tänään tapaninpäivänä Johanna Kurkelan Joulun lauluja -albumi on jo kauan sitten ylittänyt kultalevyrajan.

Saatuaan Jonna Tervomaan Eläköön-albumin valmiiksi Eppu Kosonen ryhtyi saman tien Juha Tapion uuden levyn tuotantotöihin. Olimme pitkin kevättä Juhan kanssa vanhaan tapaan käyneet läpi hänen syntyviä laulujaan.

Juhalle Eppu Kososen astuminen tuottajaksi oli iso askel. Kaikki aiemmat hänen omaa musiikkiaan sisältäneet levytykset oli nimittäin tuottanut yksi ja sama mies, Ville Riippa. Nyt haluttiin uutta, vaihdettiin tuottaja, kannentekijä ja iso osa bändiä. Itse sain armon säilyä sparrarin tontilla.

Eppu Kosonen otti heti johdon käsiinsä. "Tämä levy äänitetään livenä", hän sanoi. "Seitsemän jätkää yhtäaikaa studioon". Olin varma suunnitelman päättömyydestä. Maallikoille tiedoksi, että nykyään levyt äänitetään useimmiten yksi soittaja kerrallaan, maksimaalisen kontrollin säilyttämiseksi.

Mutta Kosonen tiesi mitä teki. Sonic Pump -studioon kasattiin créme de la créme -henkinen bändi ja Eppu johti kinkereitä. Lopputulos: parasta ikinä soittoa Juha Tapion äänitteillä. Ja ennennäkemätön nopeus: neljä päivää, kaikki soitot purkissa.

Levytettävien laulujen joukossa oli muuan hassu laulu nimeltä Tykkään susta niin että halkeen. Juhaa vähän nolotti rallatus. Artisti ehdottikin, että laulu jäisi pois levyltä painavampien tieltä. Vastustimme ajatusta Epun kanssa. Juhaa nolotti soittaa valmista äänitystä bändilleenkin. Sieltäkin tuli kannatusta.

Lopun te tiedättekin. Laulusta tuli valtava hitti. Samoin, kuin koko Lapislatsulia-albumista. Se myi platinaa jo ilmestymispäivänään. Vain elämää -tv-ohjelman ja loppuunmyydyn kiertueen antaman tuen vauhdittamana levy myi kahdessa kuukaudessa tuplaplatinaa, 40 000 kappaletta. Lapislatsulia on kaikista merkeistä päätellen matkalla Juha Tapion kaikkien aikojen myydyimmäksi albumiksi. Samaan lukemaan ylsi muuten viime vuonna julkaisemamme Joululauluja-albumi. Tuplat tuplaplatinat luovutin Juhalle loppuunmyydyssä Sibeliustalossa joulukuun puolivälissä. 

Mutta takaisin lokakuuhun. Päivää ennen Juha Tapion albumijulkaisua juhlistimme toista Kaiku Books -julkaisua Helena Ruuskan kirjoittamaa elämäkertaa Paula Nummelasta (Paula Nummela - Matkalla vaan). Kirjan taustalla on kirjoittajan ja kohteen ystävyys ja naapuruus. Meillä oli ilo jakaa yhden kruununhakalaisrapun yläkerta Paulan ja Kirilin kanssa viidentoista vuoden ajan. Kirkan tarina on tuttu, Paulan piti vielä kertoa.

Myös ohjelmatoimistotoimintamme oli aktiivista. Järjestimme artisteillemme yhteensä 423 keikkaa, joihin sisältyi kolme itse järjestämäämme konserttikiertuetta. Johanna Kurkela kiersi saleja sekä oman- että jouluohjelmistonsa kanssa. Molemmat kiertueet onnistuivat mainiosti. Ja niin onnistui myös alkuvuodesta vähän uskaliaaltakin vaikuttanut suunnitelma Erinin kiertueesta. Syyskuun alussa syntynyt pienokainen otti keikkatuntumaa konserttisalien takahuoneissa, kun äiskä ja iskä olivat estradilla. Kiertuemanageri Susanna Nykäseltä taittui - luonnollisesti - myös vauvanliekuttajan rooli. Se on sitä indie-yhtiöhommaa. Kaikki taittuu jos taittua pitää.

Kerrotaan nyt vielä sekin, että Tampereen Musiikki & Mediassa Kaiku Songs palkittiin jo toisen kerran peräkkäin Vuoden musiikkikustantajana.

Niin vain on, että lähes ainoa henkilökohtainen murheeni kuluneena vuonna on ollut hetkittäin päähän hiipivä ajatus: "Olisiko tämä firma sittenkin pitänyt perustaa jo paljon aikaisemmin?" Tiedän, tiedän - ajatus on turhaakin turhempi. Ehtiihän sitä nytkin. Ja kaikella on aikansa ja niin edelleen.

Näin Kaiku-laivan kipparina voin vain sanoa, että meillä on huippumiehistö, uusimpana messipoikana harjoittelijamme Tido, jokainen päivä on seikkailu, maisema muuttuu, matka jatkuu ja tuulet, niin, ne tietysti vaihtelevat.

Jokainen purjehtija tietää, että sitä kaikkein otollisinta slööriä ei useinkaan riitä kovin pitkäksi aikaa kerrallaan. Kurssi muuttuu tuuleen nähden, tai tuuli kääntyy yhtäkkiä, kesken kaiken. Siinä se purjehdustaito sitten punnitaankin. Miten trimmata purjeet tai miten valita reitti, niin että matka joutuu. En puhu perille pääsystä, koska purjehtija on perillä aina kun köydet eivät ole laiturissa kiinni. Matkalla.

Kiitos hienosta vuodesta 2013 kaikki artistit, kirjailijat, biisintekijät, studiomuusikot, yhteistyökumppanit - ja tietysti Kaiku-posse Suvi, Susa, Oopee, Jani, Eppu, Tomppa, Simo, Ilkka ja Tido!

Viisi vuotta Kaiuttelua

 
 

Kirjoittanut: Pekka Ruuska

Viime vuoden ainoassa blogissani lupaamani paluu säännöllisiin kirjoituksiin epäonnistui täysin, pakko myöntää. Mutta lupasin viime vuoden lopulla myös korskeasti, että vuodesta 2012 tulee - oliko se peräti - fantastinen. Mitenkäs sen kanssa kävi?

No, fantastisuuden määritelmä olkoon jokaisella omansa, mutta seuraavassa huomioita Kaiku-toiminnasta vuonna 2012, jolloin yhtiön perustamisesta on kulunut viisi vuotta.

Alkuvuosi keskityttiin levyjen A&R-toimintaan. Etsittiin mestariteoksia, istuttiin kirjoittajien kanssa ja ihmeteltiin, kuinka vaikeaa onkaan saada kiinni hyvästä laulusta, jossa kaikki loksahtaa paikoilleen. 

Johanna Kurkelan levy oli määrä tuottaa peräti Englannissa. Hänelle myös valmisteltiin lokakuulle kiertuetta suuriin konserttisaleihin, oman ohjelmatoimistomme merkittävällä taloudellisella riskillä. 

Moninaisten vaiheiden jälkeen Johannan levy päätettiin kuitenkin tehdä Suomessa. Ongelma oli vain, että asian selvittyä kesän kynnyksellä kaikkien tuottajien kalenterit olivat jo täynnä. Silloin tarjoutui näytön paikka Simo Reunamäelle, nuorimmalle kolmesta omasta tuottajastamme. 

Simo hoiti syliin pudonneen urakan upeasti, ja Kurkelan Sudenmorsian ilmestyi ajallaan lokakuun alussa ja myi marraskuussa jo kultaa.

Alkuvuodesta järjestämällämme biisileirillä syntyi laulu, joka sai minut kuunteluhetkessä kyyneliin. Laulu oli toisen tuottajamme Eppu Kososen säveltämä ja leirille osallistuneen Saara Törmän sanoittama Vie mut kotiin

Kiikutin laulusta demon Universalille A&R-pomo Riku Mattilan kuultavaksi. Ja niin vain kävi, että kun The Voice of Finland -kilpailun finalistille Jesse Kaikurannalle piti löytää balladi, Riku pyysi lupaa käyttää Vie mut kotiin kyseiseen tarkoitukseen. Laulusta kehkeytyi yksi vuoden suurimmista - ja Jessestä tuplaplatinaa myynyt tähti. Sama laulu vei Eppu Kososen myös Jessen Vie mut kotiin -albumin tuottajaksi Matti Mikkolan rinnalle. 

Eppu sai istua tiukasti tuottajapöytänsä takana koko vuoden. Kesälomakin jäi siinä hötäkässä pitämättä. Miehen alkuvuosi kului Samuli Putron Tavalliset hautajaiset -albumia työstäessä. Tavoitteena oli luoda Putron akustisten soololevyjen jälkeen sähkökitaran sävyttämä, rouheammin soiva musiikillinen maisema. Viitisen kuukautta siinä meni, mutta vaivannäkö kannatti. Levystä tuli upea. 

Tavalliset hautajaiset -albumin ensimmäinen single Olet puolisoni nyt oli niin ikään yksi vuoden 2012 suurista lauluista yli kaksine tuhansine radiosoittoineen. Ja radio rakastui Samuli Putroon muutenkin: myös levyn kakkossinglenä soinut nimikappale, tarina pohjoissuomalaisesta yksinhuoltajanaisesta aikamiespoikineen, on täyttänyt taajuudet loppuvuonna. Tavalliset hautajaiset -albumi saavuttaa kultalevyrajan minä päivänä hyvänsä. 

Jo yli kahden vuoden ajan oli valmisteltu myös Edu Kettusen albumia. Syksyllä 2012 levy päätettiin lopulta saattaa yleisön saataville. Kesäksi julkaistiin single Sateentekijä. Se sai kohtuullisesti radiosoittoa, mutta vasta viime tingassa levylle valmistunut kakkossingle Maailma ilman sua toi Edun radioon vahvimmin sitten Lentäjän pojan. Myös lokakuun puolivälin albumijulkaisu Pomminpurkajan maanantai saavutti tekijänsä korkeimman listadebyytin (#14) sitten vuoden 1989.

Palataanpa vielä alkuvuoteen, helmikuulle ja Vene 2012 -messuille Helsingin messukeskukseen. Sinne saimme lämpimäiskappaleet yhtiömme ensimmäisestä kirjajulkaisusta!

Uuden Kaiku Books -kirjakustantamomme esikoinen Edu Kettusen kirjoittama ja kuvittama Pienen kipparin käsikirja, lasten ja nuorten veneilyopas, näki päivänvalon. Kirjaa myytiin messuilla satamäärin ja se sai hienoja arvioita ja näkyvyyttä veneilylehdissä, ja televiossakin, aina Huomenta Suomea ja artonyybergiä myöten.

Olen aivan poltteissani kirjojen kustantamisesta. Oivalsin yhtäkkiä, että yhtiötämme ei kahlitse mikään taivaankantta pienempi. Voimme tehdä mitä haluamme. Tajusin, että kirjojen aiheita ja tekijöitä on ympärillä vaikka kuinka. "Just picking the low hanging fruits", kuten kirjallisuusvaikuttaja Mikko Aarne minulle aiheesta lausui.

Keväällä kävin lounaalla Tom Friskin kanssa. Hän oli vastikään päättänyt pitkän työsuhteensa maamme musiikkikustantamoista suurimman, Warner/Chappellin Suomen toimiston pomona. Rehellisesti, se mitä tapahtui, ei ollut suunnitelmani, mutta käytännössä tulimme sopineeksi lounaalla Friskin siirtymisestä meille, oman musiikkikustantamomme Kaiku Songsin vetäjäksi. 

Tom aloitti elokuussa ja pian tajusimmekin firmassa musiikkikustantamisesta huomattavasti aiempaa enemmän. Nyt suunnitelmamme ovat laajentuneet ja niiden toteuttamiseen tarvitsemmekin Tomin kokemusta ja kontakteja.

Kuin kirsikkana Songs-kakkuun saimme syksyn Industry Awards -tapahtumassa lokakuussa Vuoden musiikkikustantaja -palkinnon, jonka tekee erityisen arvokkaaksi se, että se myönnetään kollegoiden antamien äänten perusteella.

Songsin kirjoittajisto täydentyi Friskin tulon myötä järeällä nimellä, kun Petri Somer liittyi housewriter-tekijöihimme. Pete aloitti heti vauhdilla: -yhtyeen kaksi ensimmäistä sinkkua Pelko ja rakkaus sekä Syyt syntyjen olivat hänen säveltämiään.

Vielä Songsin tapahtumista on mainittava ensimmäinen Yhdysvaltain julkaisu, jossa kirjoittajamme ja tuottajamme Ilkka Wirtanen yhdessä Dj Mobsterin ja brittiläisen Jenna Donnellyn kanssa saivat läpi laulun Why Can´t This Be Love amerikkalaiselle dance-artisti Kim Sozzille. Edellinen Kim Sozzi -sinkku oli Billboardin dance-listan ykkösenä.

Kirjarintamalla saatiin jatkoa lokakuussa. Jaakko Heinimäen kirjoittama Ohikiitävää - Juha Tapion tie julkaistiin. Juha teki asian ympärillä kiertueenkin yksin kitaransa kanssa. Kirjassa Heinimäki piirtää herkän ja kaunistelemattoman kuvan tapahtumista Juhan laulujen takana ja artistin itsensä kirjoittamat keikkapäiväkirjat kurkistavat keikkabussiin ja bäkkäreille, missä soittajat valmistautuvat ilta illan jälkeen antamaan kaikkensa.

Juha Tapio ei levännyt vuonna 2012. Nimittäin kun kirja oli saatu keväällä kirjoitettua, hän lauloi kesän heleydessä studiossa joululauluja. Joululevyn oli määrä ilmestyä marraskuun puolivälissä, sekin Eppu Kososen tuottamana.

Näin tapahtuikin, ja levymyynti saavutti nopeasti platinalukemat. Juha ei halunnut tehdä joululauluklassikoiden sekaan yhtään uutta laulua. Ja niin kuin artisti itse sanoo, "surullisten joululaulujen" levy on tehty hartaalla mielellä ja perinteitä kunnioittaen, ajattomasti. Sen myynti ei varmaankaan jää tähän jouluun.

Vaikka Songs-kirjoittajamme Erin ei tänä vuonna vielä julkaissutkaan uutta levyä, jatkui hänen voittokulkunsa silti vahvana. Edellisvuonna Warnerin julkaisema Hunningolla-albumi myi syksyllä jo tuplaplatinaa, ja kaikki viisi julkaistua singleä soivat laajalti radiossa vielä tänäkin vuonna.

Loppuvuoden Vain elämää -huuma lennätti Erinin tulkintoja muiden kappaleista radiossa. Samaan aikaan lauluntekijä itse hurmasi pöytäni takana uusilla lauluillaan, joita te kaikki muut pääsette kuulemaan keväällä 2013.

Myös Riku Torkkelin albumi Onnen osia julkaistiin marraskuussa. Riku on ihastuttanut yleisöä jo keikoillaan ja pitkään valmisteltu debyyttilevykin on vahva näyttö uudelta nimeltä, jolla on artistinen tulevaisuutensa vielä kirjoittamattomana edessään.

Niin, ja joukkoomme liittyi uusi keikkamyyjä Jani Wilund, joka nopeasti keräsi merkittäviä tekijöitä talliinsa. Heistä mainittakoon alkuvuodesta uuden albuminsa julkaiseva Vesterinen yhtyeineen sekä kasarirokin suurlupaus Santa Cruz.

Kaiku ei ole enää startup, muttei vielä ihan täysi-ikäinenkään. Tämä on hidas ala. Kaikki kasvaa jos töitä tekee, mutta hissukseen. Olemme yrittäneet olla ahkeria ja tulevaisuudenuskoisia - mutta myös varovaisia. Suuria virheitä ei ole varaa näillä marginaaleilla tehdä. 

Mutta seuraavana viisivuotiskautena painamme kaasukahvaa eteenpäin. Kone on nyt kunnossa. Meillä on loistavaa väkeä töissä. Pöytä on katettu menestykselle. Emme ujostele ottaa sitä vastaan, jos se syntyy siitä kovasta työstä, mitä me Pohjoisrannassa joka päivä teemme.

Kaiussa valot palavat myöhään.

"Huonomminkin olisi voinut käydä" (Paavo Väyrynen, 2011)

 
 

Kirjoittanut: Pekka Ruuska

Neljäs Kaiku-vuosi vetelee viimeisiään, ja vaikka olen ollut täysin kelvoton tänä vuonna blogistina, ajattelin, että kyllä pieni elvistely on paikallaan kuitenkin. Meillä on nimittäin ollut hyvä vuosi täällä Kaiussa, vähän niin kuin joka saralla. 

Tiesimmehän jo alkuvuodesta, että tänä vuonna julkaisemme ensimmäiset omat albumimme, siis omien artistiemme levyt levymerkkimme Kaiku Recordingsin kautta. 

Ja sieltä ne tulivat. Huhtikuussa ilmestyi Samuli Putron Älä sammu aurinko ja syyskuun lopulla Juha Tapion Hyvä voittaa. Molemmat kiilasivat julkaisuviikoillaan albumilistan top viiteen, Juha jopa komeasti suoraan ykköseksi, ensimmäistä kertaa muuten, menestyksekkäällä levytysurallaan. Näitä kahta levyä on yhteensä myyty tällä haavaa yli 40 000 kappaletta. Ei paha.

Mahtava uutinen keväällä oli myös Johanna Kurkelan siirtyminen Kaiku Recordings -artistiksi. Hänen uusi albuminsa ilmestyy syyskuun lopulla 2012.

Kun pieni yhtiö saa vaalittavakseen Ison Artistin menestysuran jatkumisen, saattaa puntti tutista. Emme tunnusta. Olemme yrittäneet varailla äänen vapisematta kokonaisia sivuja iltapäivälehdistä mainoksille, ostella pokkana isoja radiokampanjoita ja muutenkin lyödä rumpua hienojen artistiemme äänitteiden puolesta. Ja jotenkin on tullut vaikutelma, että olemme onnistuneet. Kuulijat, fanit, ostajat, miten heitä nyt kutsuisi, ovat löytäneet vanhat suosikkinsa uuden yhtiön julkaiseminakin. Olemme huokaisset helpotuksesta.

Myös muilla saroilla olemme onnistuneet kuluneena vuonna. Yhteistyössä Warner Musicin kanssa toteutettu Erin-projekti on kantanut kaunista hedelmää. Vanha nainen hunningolla oli hitti isolla Hoolla. Kun ruotsinlaivan saavuttua Eteläsatamaan hilpeät rouvat laulavat taksijonossa, "otin harkitun riskin kun hairahdin", tiedämme, että osui ja upposi. 

Erinin menestys on ollut täältä katsottuna kustantamotoiminnan onnistuminen. Erin on Kaiku Songs -yksikkömme kirjoittaja, upea lauluntekijä, joka itse asiassa on vasta tarinansa alkumetreillä. Erinin kanssa valmisteltiin Hunningolla-levyä kolme vuotta. Tuona aikana entinen englanniksi kirjoittava naikkari päätti itse vaihtaa kielen suomeen ja ottaa homman haltuun. Ja kuinka hän sen tekikään! Sain olla pöydän toiselta puolelta seuraamassa ihanan liljan kukkaan puhkeamista.

Kaiku Songs -kirjoittajia ovat myös Reckless Love -yhtyeen Pepe ja Olli, kuten myös bändin tuottaja Ilkka Wirtanen. Tämä troikka kynäili niinikään yhden vuoden biiseistä, massiiviset soitot saaneen Hot-singlen Recklessin kakkoslevyltä Animal Attraction

Kävimme yhtyeen kanssa huhtikuussa Los Angelesissa kuvaamassa videoita ja vähän näyttäytymässä estradillakin. Sen tuloksena bändin ulkomaan valloitus sai potkua lisää. Siitä osoituksena oli managerilegenda Seppo Vesterisen ja bändin yhteistyön alkaminen loppusyksystä. Ensi vuodeksi on jo sovittu kaikenlaista...

Niin ikään Kaiku Songs -kirjoittaja on Tommi Kalenius, jonka hitti Vieläkö rakkaus kantaa pysyi itsepintaisesti radioaalloilla läpi koko vuoden.

Ohjelmatoimistomme Kaiku Agency kasvatti myyntiään "viisivuotissuunnitelman" mukaisesti ja myi lähes neljäsataa keikkaa, pienestä baarinnurkasta suuriin ja kiiltävin saleihin. Ahkerimmin liikehtivät Samuli Putro, Johanna Kurkela ja Erin. Ja hei, pääsinpä itsekin hienoihin saleihin, kun teimme Edu Kettusen kanssa kahden miehen konserttisalikiertueen parinkymmenen keikan verran. Ja kyllä oli mukavaa!

Loppuvuodesta studiomme HIP päätyi remonttiin. Vuosimallia 1992 ollut ykkösstudion tarkkaamo Otari-äänipöytineen koki akustikko Janne Riionheimon valvovan silmän alla uudestisyntymisen. Uudistuneen tarkkaamomme silmäterä on suoraan Oxfordista Pohjoisrantaan saapunut Solid State Logic AWS 948 -miksauspöytä, joka nostaa meidät aivan eturintamaan, mitä hienostuneeseen nappulankääntelyyn tulee. Uusi ässäsällä yhdistettynä vaikuttavaan outboard-arsenaaliimme antaa meille muikeat työkalut tulevaisuuden hittien viimeistelyyn.

Vuoden aikana löytyi myös hienoja uusia artisteja. Painaakaapa nyt mieleenne vaikka nimi Jurek. Alkuvuonna nimittäin pasahtaa. Kun tuntuu, että kaikki on jo tehty ja että kaikki kuulostaa samalta radiojöötiltä, tänne kävelee sisään hontelo nörtti, jonka sisällä soivat suuret sävelet. Tuskin maltan odottaa, että saan soittaa teille Jurekia. Ja siihen ei mene enää kauan...

Tässä syitä, miksi blogirihma on katkennut. On ollut niin paljon muuta, tärkeää tehtävää. Siis musiikkia.

Mutta pian uudistuville nettisivuillemme alan taas säännöllisesti kertoa, mitä me puuhaamme näiden lahjakkaiden ja sytyttävien ihmisten kanssa, täällä meren äärellä. Oma tukkani harvenee ja harmaantuu, mutta sydän läpättää yhä innokkaammin kaikelle uudelle upealle musiikille, jota ympärillä syntyy joka päivä.

Siksi olen päättänyt olla vastakin liittymättä tämän bisneksen itkijänaisiin, jotka marisevat menneen maailman katoamista. Ei tule mieleenkään. 

Haluan toivottaa kaikille teille hyvää ja rauhallista joulua koko Kaiku-possen puolesta. Ja uljasta uutta vuotta! 

Täällä on päätetty, että siitä tulee fantastinen!

Prince Los Angelesin The Forumissa 6.5.2011

Kirjoittanut: Pekka Ruuska

Päätin huipentaa matkani tänne Los Angelesin Princen konsertilla. Kiitos vanhan kamuni Ilu Herkmanin Suomesta tulleesta vinkistä.

Princellähän on lopuillaan huikea viritys nimeltä 21 Night Stand. Hän on vetänyt Los Angelesin Inglewoodissa sijaitsevassa The Forumissa (18 000 paikkaa) peräti 21 keikkaa samalla settauksella vajaan kuukauden aikana. 85 % lipuista on myyty edullisesti 25 dollarilla, joten artisti ja konserttijärjestäjä Live Nation ojentavat kättä myös niille, joiden henkilökohtaista viihdebudjettia Yhdysvaltain talouslama on puraissut. Itse en jättänyt mitään sattuman varaan ja ostin parinsadan dollarin VIP-lipun. Sen kerran kun täällä ollaan...

Menin paikalle aivan liian aikaisin ja sain notkua pari tuntia katsellen areenan vähittäistä täyttymistä. Sitten lavalle astui lämmittelijä Esperanza Spaulding.

Tämä afropääneito aloitti illan taitavien muusikkonaisten esiinmarssin. Spaulding lauloi ja soitti bassoa vaivattomasti ja sanalla sanoen virtuoosimaisesti. Kiharaisten tahtilajivaihdosten ja aksenttien ryydittämä jazzfuusio oli taitavaa, mutta Princelle virittynyt mieli lähti harhailemaan. Nukuttikin vähän. 

Yhtäkkiä yleisö alkoi kiljua villisti. Syynä oli Spauldingin bändiin yhtäkkiä kesken biisin lavarakenteista ilmestynyt mustiin pukeutunut  ylimääräinen kitaristi. Pelimannilla oli päässään iso musta lierihattu, jonka alta ei näkynyt mitään. Kunnes hän nosti päänsä, hitaasti kohti screenille kuvaavaa kameraa. Lavalle oli salaa hiipinyt lämppäriään jeesaamaan itse mustan rockin jumala, Prince. Pari flirttailevaa tanssiaskelta Spauldingin kanssa, vähän lisää tyylikästä telecasterointia, ja sitten arvokkaasti takaisin kulisseihin. Ai että, tyylikästä.

Ja sitten se alkoi. Kuuluisan Symbolin muotoinen lava jytisi kuin maanjäristyksessä ja jo yhdeksänätoista aiempana iltana millilleen paikalleen ruuvattu 360 asteen äänentoisto syöksi tulta ja tappuraa. Alkoi Princen show. Se oli alusta loppuun muusikkouden ja ylitsevuotavan artistisuuden juhla. Se oli myös afroamerikkalaisen omanarvontunnon osoitus Obaman Amerikassa, jossa tyhjiä liikehuoneistoja tuntuu olevan yhtä paljon kuin toimivia, ja jossa jokaisen on taisteltava päivittäin lujasti leipänsä eteen.

Prince vei meidät hetkeksi pois huoliemme puristuksesta kohti elämän lempeitä lähteitä. Tunnelma oli peittelemättömän ja iloisen seksuaalinen. Musta yleisö oli pukeutunut blingblingeihinsä, lippiksiinsä, miniminihameisiinsa ja uskomattomiin korkokenkävirityksiinsä.

Ja naiset rulettivat Princen bändissä, ihanan kirjavasti. Koko taustakööri oli kuin itäsaksalaisia moukarinheittäjiä ruumiinrakenteeltaan, oli kaljua ja ponnaripäistä, ja jessus miten he lauloivat. Illan jo toinen mestaribasisti oli hänkin nainen, samoin toinen kosketinsoittaja. Vain rumpali ja keyboardisti olivat kattauksessa artistin lisäksi miehiä. Ja Princen tapa kantaa mieheyttään korkokengissään ja erilaisissa liehukkeissaan on riemastuttava. Pukeutuu kuin nainen, mutta enemmän ei voisi mies olla.

Mutta kaiken naiseuden kuningatar showssa oli kuitenkin hämmentävä Sheila E, Escovedon rumpaliperheen perkussiovelho. Upea leidi takoi pientä perkussiosettiään soolonumerossaan sellaisella riemulla ja taidolla, että ei mitään järkeä. Ulkoisesti hänet voisi kuvitella cocktail-kutsuille keskustelemaan hiljaisella äänellä hyväntekeväisyydestä, eikä niinkään takomaan rotevalla otteella tajunnan tuolle puolen meneviä jakoja flirttaillen samalla viidentoista tuhannen ihmisen kanssa.

No entäs Prince itse sitten? Hän oli levollinen, arvokas ja vakuuttava. Rouheaa kitarointia kuultiin paljon ja hienon hienoa laulua. Olin jotenkin kuvitellut hänet friikimmäksi ja teatraalisemmaksi. Mies hymyili paljon ja juttelikin leppoisasti biisien välissä - ja oli ihan tavallinen - niin kuin nyt Prince voi ikinä tavallinen olla.

Purple Rain kuultiin jo  neljäntenä numerona, aika alkuperäiselle uskollisena. Kiss tuli ensimmäisenä encorena, ehkä hienoisena pettymyksenä, koska koko biisi oli yhtä yleisölaulatusta. Aika kinkkinen kitistävä yhteislauluna.

Poistuin The Forumista korvat soiden, mutta hymy huulilla. Istahdin autoon ja ajelin hiljentyneitä katuja mustien Inglewoodista kohti valkoista West Hollywoodia. Ajattelin Amerikkaa ja sen uskomatonta kulttuuriperimää.

Jos on  vaikeaa eurooppalaisena päästä kyytiin maan ulkopolitiikan järjenjuoksuun, populaarikulttuurin suuresta nisästä imen autuudesta suljetuin silmin.