Kuuden keikan viikonloppu

Kirjoittanut: Pekka Ruuska

Vaimolla oli kavereita täällä meillä kotona perjantaina. Piti lähteä evakkoon. Elikkäs kaupungille!

Ja mikäs oli lähtiessä Helsingissä kun ollaan. Kyllä tässä taajamassa kultturitarjontaa riittää - jo ihan pelkkää musiikkiakin: tulin loppujen lopuksi katsoneeksi kahtena iltana yhteensä kuusi keikkaa yhtä monessa eri paikassa!

Perjantaina näin ensin Johanna Kurkelan Ryhmäteatterin akustisten konserttien sarjassa, sitten niin ikään akustisen Zacharius Calrls Groupin Club Libertessä. Sieltä riensin toisenlaiseen tunnelmaan ravintola dtm:ään, jossa Katri Helena nostatti kuumetta uuden bändinsä tuella. Illan päätteeksi  kuulimme vielä Jonna Geagean (ent. Kosonen) vahvan vedon Amarillossa.

Vaikka vaimon bileet loppuivatkin jo lauantaiaamuna seitsemältä (!), päätin jatkaa vielä rymyämistä vähän barskimmalla tavaralla. Sain illaksi kutsun Areenalle Nightwishin maailmankiertueen päätöskeikalle. Sieltä riensin vielä tukka putkella loppuunmytyyn Virgin Oiliin kokemaan Viikatteen.

Kierros oli hengästyttävä, mutta antoisa, paitsi musiikkillisesti, myös, sanokaamme musiikkisosiologisesti. Sain nähdä kuusi esitystä, ja kuusi yleisöä, jotka sanamukaisesti imivät kuulemaansa, milloin hiirenhiljaa ja liikutuksesta kyynelehtien, milloin hurmosmaisesti nyrkkejään ilmaan takoen. 

Nykyään kuulee sanottavan, että musiikkia käytetään enemmän kuin koskaan. Kuuden keikan kiertueeni jälkeen se on helppo uskoa. Sirpaleisen ja paineistetun arjen piinaamat ihmiset haluavat yhteisiä kokemuksia ja joukolla haltioitumisen kohottavaa tunnetta.

Nightwishin kohdalla kaikki oli tietysti suurimmillaan. 194:llä keikalla 35:ssä maassa kahden vuoden aikana yhteenhitsattu show pani haukkomaan henkeä. Kuka kertoisi tollolle, miten pyrotekniikan liekinlemahdukset voivat seurata musiikin kiharaisia ja synkopoituja jakoja nanosekunnin tarkkuudella? Tietotekniikkahan se siellä tottakai jylläsi. Ja vähän hemmetin hienolta näytti. Pommeja meitsinkin trubakeikalle! Nightwish on onnistunut rakentamaan saumattomasti toimivan kahden solistin konseptin. Epäonnistumisia sillä saralla on nähty maailmalla paljon. Mutta Marcon laulu oli ärtsyä ja Anette abba-äänineen hunajainen. Ja yleisöhän söi esiintyjän kädestä.

Juurevimmillaan meininki oli Club Liberten lavalla Zacharius Carls Groupin akkarikeikalla. Olen seurannut bändin elämää, kun se laulajapoika Ossian on meillä töissä ja niitä kuulumisia kuulee. Ossian, eli meille Oopee, muuttuu hymyilevästä toimistotyöntekijästä jalka monitorilla ärjyväksi rock-kunkuksi kun pääsee värivalojen loisteeseen. Kuulija tulee kosketetuksi miehen bonoillessa lavalla silmät kiinni ja käsi kohotettuna kohti taivasta. 

Ja vaikka bändin levytykset eivät ole juuri radioaalloilla ja listoilla juhlineet, kuulin keikalla kahden miekkosen tarkkaa analyysiä kuultavista versioista suhteessa levytettyyn. He olivat faneja.

Johanna Kurkela puolestaan esitteli huikeaa äänenkäyttöään Ryhmiksen lavalla pianistinsa Tomi Aholaisen ja basisti Ako Kiisken kera. Yleisö kuunteli poikkeuksellista laulajaa hiirenhiljaa ja sai välissä naurahdella Johannan luonnonlapsimaiselle hönöilylle laulujen lomassa. Teeskentelystä ja diivan elkeistä ei Lumijoen tyttöä ainakaan päästä syyttämään. Jos tarvitsi Johanna Nessu-liinoja välillä lavalla, tarvittiin niitä katsomossakin. Ja nyt ei puhuta nuhanhoidosta.

Ja Katri Helenan show gay-ravitolassa - se ei ole enää mikään kummastelun aihe. Oliko tämä jo kolmas keikka tätä sorttia. Nuorenpuoleinen yleisö lauloi silmät ummessa vastenauringonsiltaa. Katri ja nimekäs bändi hoitivat hommansa coolin ammattimaisesti. Niin teki teki myös Jonna Amarillossa, vähemmän otollisissa oloissa tosin. Myöhäinen esiintymisaika 1.30 (!) jo vähän verotti yleisöä. Komiaa oli meno myös oman sarkansa alusta asti itse kyntäneellä Viikatteella lauantai-iltana Virgin Oilissa.

Mitä opin Hellsingin yössä? Ainakin sen, että yleisö näissä kaikissa tilaisuuksissa oli melko lailla samannäköistä. Populaarikulttuuri on jalkautumiseni perusteella yhtenäistymässä tositarkoituksella! Nightwishia katsovat sujuvasti myös pukuäijät ja Katri Helenan bändiä johtaa alternative jazz-muusikko Arttu Takalo.  

Itse en ole genrekahinoita koskaan mihinkään tarvinnutkaan. Minulle kun rittää ihan vallan mainiosti, että joku esittää hienosti jonkuin hienon kappaleen. Tällaisia kokemuksia jamboreeni piti sisällään aikamoisen määrän.

Suosittelen kokeilemaan vastaavaa harkittua yliannostusta.

Siis eikun siipalle ehdottamaan, että pitäisi bileet. Siitä se lähtee!