Parin päivän Brill Building

Kirjoittanut: Pekka Ruuska

Olemme täällä äänilevyn alkulähteillä törmäneet siihen, että kun hyvää yritetään saada aikaan, päivät vaihtuvat viikoiksi, viikot kuukausiksi. Olemmepa kokeneet jopa kahden ja puolen vuoden albumin kypsytyksiä.

On syntynyt tarve saada musiikkia nopeammin aikaan, ja tietenkin - laadusta tinkimättä.

Päätimme suorittaa laboratoriokokeen. Kaiku on kiinnittänyt uuden artistin, jonka nimeä emme vielä tässä paljasta. Tämän kolmekymppisen komeaäänisen miehen toivomme koskettavan musiikillaan 20+ yleisöä, ehkä naisvaltaista, aktiivista ja keikoilla mielellään käyvää.

Päätimme järjestää kaksipäiväisen kirjoittajatapahtuman.  Niinpä kutsuimme tänne studioillemme tusinan maan eturivin laulunkirjoittajia synnyttämään keskitetysti musiikkia vain tälle yhdelle ja ainoalle artistille. Vähän niinkuin Brill Building pariksi päiväksi Krunikkaan.

Aurinkoinen aamu alkoi tehtävän kuvailulla ja artistin pienellä laulunäytteellä.

Sitten kerrottiin kolmen hengen ryhmät, joissa olimme ajatelleet tekikjöiden onnistuvan parhaiten. Kokeneita yhdistettiin nuorempiin, tuntemattomia toisiinsa.

Ensimmäinen hämmästys koettiin työn käynnistyessä. Kaikki alkoivat musisoida kuin riivattuina. Ei ujostelua, ei pähkäilyä, ei ahdistelua. Oli kuin kaikki olisivat avanneet vesihanat ja antaneet luovuuden virrata valtoimenaan huoneeseen. Kaikkialla vallitsi innostus ja solistimme kiersi posket punaisena ryhmästä toiseen. Sanoittajat haastattelivat häntä: mikä saa sut itkemään, mikä on sulle rakkainta ja tärkeintä...

Kun muutaman tunnin jälkeen porukkaa saapui buffet-lounaalle studion kahvioon, kaikki kertoivat jo pitkälle edenneistä lauluista, hotkaisivat salaatit, ja palasivat kiireesti seuraavan laulun kimppuun.

Iltapäivä kului yhä kiihtyvän sykkeen merkeissä. Artisti kiersi demottamassa uusia lauluja eri studiohuoneissa minkä kerkesi. Illaksi kaikki kuljetettiin Ruoholahteen edustussaunaan rentoutumaan, vähän juhlimaan ja kuuntelemaan päivän satoa.

Ja mikä sato se olikaan! Jo ensimmäisen päivän jälkeen kooossa oli kuusi-seitsemän laulua, jotka jokainen olisivat voineet olla levyllä, jonka tekeminen oli vasta aloitettu. Koko seurue taputti ja hurrasi toistensa tekeleille. Ja hämmästeli!

Seuraavana päivänä sama meno jatkui. Kahtena päivänä syntyi kolmetoista laulua, joiden joukossa ainakin kolme selvää sinkkubiisiä. Jos et tiedä levyjen teosta paljoa, saatan kertoa, että sato oli mykistävä. Samaan tilanteeseen perinteisillä "oisko sul biisejä tällaselle yhelle uudelle artistille" -metodilla samaan olisi saattanut mennä helposti vuosi.

Co-writing, kuten tätä metodia kutsumme, on hämmsätyttävän tehokasta toimintaa. Kun sitä analysoin, löysin järkisyitäkin. 

Ensinnäkin, kulttuuriin kuuluu, että on pakko syntyä jotain. Nyt. Ja edelleen, se mitä tehdään, on saatava saman tien valmiiksi. Ei huomenna, vaan nyt. Miksi nyt? Siksi, että kaveri tekee oman laulunsa loppuun kuitenkin. Enkä minä halua olla huonompi.

Ja se positiivisuus, kannustaminen ja tsemppaaminen. Se tarttuu ja saa ihmiset ylittämään itsensä. Yhdessä.

Tämä ei jää tähän. Erityisesti silloin, kun ei tehdä lauluntekijän levyä, kutsukaamme joukot koolle. Ainahan tuollainen leirittäminen jotain maksaa, mutta se raha tulee takaisin säästetyssä ajassa monin verroin.

Ja hei, korvaa radiolle. Syyskuussa päsähtää. Ja jos ei leirimme ykköstykkibiisi ole hitti, lupaan syödä hatullisen.