Pelimannit Skansenilla

Kirjoittanut: Pekka Ruuska

Parkkeerasimme veneemme Tukholman Vasahamnin  laituriin tällä kolmeviikkoisella lomareissullamme. Vasahamnin vierasvenesatama on siitä mainio, että kävelemällä pääsee helposti tämä upean kaupungin keskustaan. Aivan sataman vieressä sijaitsevat Djurgårdenin vehreys, Gröna Lundin perinteikäs huvipuisto ja Skansen, joka on kuin yhdistelmä kotoista Korkea- ja Seurasaarta. Tosin sillä erotuksella, että kummassakaan kotimaan kohteessa ei ole mahdollisuutta konserttikokemukseen, jonka juuri koin. Skansenin korkeimman kukkulan Sollidenin lavalla mellasti kokonaista neljä tuntia riemukas neljätoistamiehinen Benny Anderssons Orkester solisteinaan Tommy Korberg ja Helen Sjöholm.

Abban hajottua Benny innostui kovasti pelimannimusiikista ja on sittemmin menestymusikaalitöidensä lomassa soittanut ruotsalaisten kansanmuusikoiden kanssa ja levyttänytkin Benny Anderssons Orkesteriksi eli BAOksi muotutuneen kokoonpanon keralla jo ainakin kolme albumia.

Nyt helteisen kesäkuun viimeisen sunnuntain kääntyessä Skansenilla illaksi BAO astui koko komeudessaan parituhatpäisen yleisön eteen ja antoi palaa sydämensä kyllyydestä, Benny itse heilui haitareineen ja ukuleleineen porukan muhoilevana maestrona mukana, niin sanoaksemme yhtenä bändin jätkänä. Ja mitä todisteltavaa olisikaan enää miehellä, joka yhdessä aisaparinsa Björn Ulvaeuksen kanssa on jättänyt lähtemättömän jäljen popin historiaan. Abban laulut soivat uusille sukupolville ennennäkemättömällä voimalla, milloin levyjen uusintajulkaisuina, milloin musikaalien ja elokuvien kautta. Rahaa nallemaiselle Bennylle tulee edelleen kuin rännistä, mutta se ei näyttäisi olevan tälle pelimannille kovinkaan keskeistä.

BAO:n laaja ohjelmisto oli melkoinen sekametelisoppa polkkaa, masurkkaa,  valsseja, Bachia, Chuck Berryä, Henry Mancinia – ja jopa Abbaa, Kuulimme ainakin itselleni yllätyksenä Ring Ringin, I Do I Do I Do I Do:n ja Hasta Mananan.

Joku voisi pitää sitä tyylirikkona, mutta Benny vain hymyilee ja diggailee. Yleisöllä oli hauskaa ja se tuntui olevan orkesterin johtajallekin tärkeintä. 

Bändi oli yksinkertaisesti loistava. Muusikoiden nimet eivät sanoneet minulle Tommy Körbergiä lukuunottamatta mitään, mutta jokainen heistä vähintäänkin taisi hommansa. Oli äärimmäisen virkistävää kuunnella bändiä, jonka sointia eivät hallinneetkaan särjetyt sähkökitarat ja rumpujen normiryske vaan viulut, huilut, erilaiset pillit ja tietysti kansansoitin dragspel, oikein kahden haitaristin voimin. Molemmat solistit olivat erinomaisia, mutta Tommy Körbergin kaiken kokenut, vähän raihnainenkin olemus ja upea lauluaminen herkisti. En muista kuulleeni kalutusta Moon Riveristä niin aistikasta tulkintaa, kuin Körbergin hetki sitten Skansenilla.

Benny kertoi meille BAO:n olevan lähdössä kiertueelle Englantiin lähitulevaisuudessa. Mahtavaa kerrassaan, saavatpahan brititkin kuulla pohjoismaista pelimannimeininkiä parhaasta päästä. Kunhan vain BAO malttaisi pitää  musiikillisen sylinsä yhtä avoimena saarivaltiossakin. Voisivat kertoa eurooppalaisen popin trendimaakareille, että rakkaus soittamisen, juuriin ja yleisön kohtaamiseen – se se on, joka kantaa. Aina ja ikuisesti.

Ai että mitenkä täällä muuten menee? Mahtavasti, kiitos kysymästä. Merikarhuitsetunto on huipussaan, kun ensimmäinen ikinä Ahvenanmeren ylitys sujui ilman Sweden Rescuen väliintuloa. Ruotsin rannikko tuli suunnitellusti vastaan, kun oli aikansa ajellut rannatonta ulappaa kohti länsilounasta. Okei okei, on minulla kavereita, jotka ovat tempaisseet Atlantin yli ja käyneet välillä Kap Verdellä korjauttamassa katkennutta mastoa. Mutta sallikaa nyt minulle nämä pienet juniorimerenkävijän ilot. 

Ja Tukholma, ah ihanainen. Te kaikki Thaimaan, Vietnamin ja ties minkä Nauru-saarten matkaajat. Tulkaa joskus ihan tähän lähelle Tukholmaan. Löytäkää se. Tukholma on elämys.

Olen tosissani. Ja selvin päin.