Pukumiestä paossa

 
 

Kirjoittanut: Pekka Ruuska

Tänä vuonna on sadellut kutsuja 50-vuotispäiville. Miksiköhän? Nyt ollaan siinä kohdassa, mitä joskus nuorempana kauhulla ajattelin katsellessani Suomen Kuvalehden merkkipäiväkuvasivua: minkähänlaista olisi olla tuollainen pukuäijä, joku johtaja, viisikymmentä vuotta ja itsetietoinen hymyntapainen huulilla.

Noh. Ei tämä nyt hullummalta tunnu, moni asia on mallillaan. Lapset omillaan ja asunto maksettu. Itsetietoiseksikin saattaisi ryhtyä, mutta sen ansan aion välttää. Mitenkö? Aloittamalla uutta. Pakottamalla itseni pois sieltä, missä olen hyvä. Menemällä sinne, missä olen turisti, neuvottava aloittelija. Kuvittelen, että sellainen olisi viisikymppiselle kokopäivä-besserwisserille terveellistä.

Aloitin siis purjehdusharrastuksen. En tiedä purjehduksesta entuudestaan mitään. Paitsi sen, että jos sen aikoo tässä elämässä aloittaa niin aikaa aloittamisen aloittamiseen ei ole enää paljon.

Ensin ostin käsikirjan, sitten veneen. Eilen nostin ensi kertaa purjeet. Itse asiassa vain etupurjeen, koska tuuli oli reipasta Helsingin edustalla. Käänsin veneen sivumyötäiseen ja sitten mentiin.

Ei ole mukavaa olla tietämätön - ummikko, joka ei osaa paikallista kieltä. Purjehduksellakin on omansa. Se on opittava. Eikä pelkästään tyylisyistä, vaan turvallisuuden takia. Meri on arvaamaton leikkikaveri. On oltava valmiina joka hetki yllättäviin tilanteisiin, joissa on elintärkeää, että kaikki ymmärtävät toisiaan. On siis yksinkertaisesti pakko oppia. Se on kiehtovaa.

Viimeistään nyt huomaa, kuinka helppoa on jäädä niiden asioiden ympäröimäksi, jotka kokee hallitsevansa. On helppoa rakastua omiin mielipiteisiinsä ja uskomuksiinsa. Näyttäisi kuitenkin olevan niin, että helppous, kamppailun ja kilvoittelun puute elämässä, johtaa degeneraatioon, taantumiseen ja lopulta väsähtämiseen.

Niinpä olen suunnitellut paneutuvani tulevina aikoina melkomoisella pieteetillä siihen, missä kulmassa tuuli kohtaa purjeen pinnan, milloin itseskuuttaava fokka pelittää parhaiten ja miten taittolapapotkuri käyttäytyy peruutettaessa ahtaassa satamassa.

Enkä halua tällä esittää, että tietäisin mukavuusalueiltanikaan kaikkea. Kaikkea muuta! Mutta tietämisen saatana pysyy parhaiten loitolla, kun muistuttaa itseään oppimisen taivaallisista iloista.

On siis ryhdyttävä oppilaaksi. Varsinkin jos on opettaja.