Valmentaja on aina ruudussa yksi

 
 

Kirjoittanut: Pekka Ruuska

Olen havainnut, että työni on yhä enemmän opettamista ja valmentamista. 

Löydän itseni tämän tästä selvittämästä jollekin tai joillekin perusasioita laulunteosta, ja aivan erityisesti sanoittamisesta. Viime viikkokin sisälsi ensin kaksi päivää laulunteon intensiivikurssitusta Pohjan Vikanissa, sitten oppituokio perjantaina uudelle kuusitoistavuotiaalle artistilupaukselle, joka arkana toi arvioitavakseni ensimmäisen suomenkielisen laulunsa. Ja vielä samana iltana nelituntinen samaa tavaraa Sibelius-Akatemiassa Hittitehdas-koulutuksessa kuudelletoista opiskelijalle.

Eihän tässä mitään uutta ole. Laulunteon lainalaisuuksien kertaustahan tämä on ollut koko viisitoistavuotinen levytuottajan urani. Uudestaan ja uudestaan; tällainen on yhden tavun riimi, ja suomen kielessä paino on aina sanan alussa. 

Viime aikoina olen pysähtynyt miettimään valmentajan osaa. Se on kuin peruskoulun ensimmäisen luokan opettajan; joka syksy uudet ekaluokkalaiset porhaltavat sisään, ja aloitetaan A:sta.

Valmentaja on aina ruudussa numero yksi. Kun valmennettavat pääsevät vauhtiin, taidot karttuvat, ja varsinkin pop-maailmassa, kun tulee mainetta ja mammonaa, alkuvauhdin antaja jää taustalle - keskittyäkseeen kertomaan seuraavalle, että tällainen on yhden tavun riimi ja että suomen kielessä paino on aina sanan alussa.

Miksi sitten vieritän ylämäkeen tällaista Sisyfoksen kiveä, pääsemättä koskaan perille? Siksi, että vierittämisessä itsessään on ideaa. Rakastan sitä hetkeä, kun kylvetty verso on kasvanut siihen mittaan, että ensimmäinen hedelmä ilmestyy. Kun laulu alkaa paljastua aloittelijan rönsyilyn ja hapuilun alta. Kun tekstirivit alkavat yksinkertaistua ja näkökulmat tarkentua. Kun laulun eri osat löytävät paikkansa ja tehtävänsä. Ja kun valmentaja saa kehua valmennettavaa ja haltioitua yhdessä tämän kanssa.

Olen kirjoittanut lauluja itse kolmenkymmenenviiden vuoden ajan. Jotain siinä on tarttunut jaettavaksi eteenpäinkin - mutta onhan laulu myös salaisuutensa pitänyt.  "The songs don´t come easy", totesi Leonard Cohen, ja kertoi kirjoittaneensa Hallelujah-biisiään neljä vuotta. Lauluntekoa opettaessa huomaa myös vanhan totuuden; samalla oppii itse. Olen tullut kerranneeksi kaiken tietämäni nytkin viimeksi kuluneen vuoden aikana tehokkaasti. Ehkä minäkin vielä kirjoitan joskus.

Jylhistelen välillä itsekseni tätä tehtävää, välittää käsityötaitoa ja kulttuuriperimää eteenpäin. Olla lenkki vuosisatojen ketjussa. Jossain siellä Larin Parasken ja Lady Gagan välissä.