Reckless Love suk(k)uloimassa Sunset Stripillä

 
 

Kirjoittanut: Pekka Ruuska

En olisi halunnut vielä lähteä! Vaikka Suomessa odottaa purjevene vesillelaskua ja kesä on alkamassa. Kaksi viikkoa Los Angelesissa meni lentämällä. Koko reissun aihe ja syy oli Reckless Love, tuo riemastuttava nelikko, jonka kanssa me Kaiussa olemme tehneet jo kolmisen vuotta töitä. 

Recklessin kannalta retken merkitys oli suuri. Reissun suurin anti tuli ikäänkuin kaupanpäällisenä. Varsinaisesti olimme nimittäin tekemässä musiikkivideota ja ottamassa valokuvia. Se että kaksi keikkaakin järjestyi, oli mukava lisä. Ja varsinkin niistä syntynyt sutina..

Myönnettääköön nyt, että olin vähän skeptinen sen suhteen, miten suhtaudutaan bändiin, joka tulee Suomen Kuopiosta Sunset Stripille - siis juuri sinne, jossa mötleycruet ja kissit ovat oikeasti pyörineet varttivuosisata sitten. Ja jossa tänäkin päivänä pyörii Steel Pantherin johtama eghties rock -bändien leegio.

Jouduin yltiörealismini ja suomalaisen mamouteni kanssa jälleen häpeään. Recklessiin suhtauduttiin aivan kerrassaan mahtavasti, innostuneesti ja arvostaen. Missä tahansa kuljimmekin, bändi todellakin herätti huomiota, ihmiset kuvauttivat itseään heidän kanssaan keskellä Hollywoodia ja mitä kaikkea.

Menimme Ollin kanssa rautakauppaan ostamaan spray-maalia videota varten. Kaupan kassatyttö lähti salamana kipittämään mukaamme neuvomaan, mistä maalia saa, ja selitti samalla Ollia lumoutuneena tapittaen, kuinka hän on kova Mötley Crue -fani.

Molemmat keikat, Viper Roomissa ja SIR Studiolla, loksauttivat paikallisia leukoja rinnuksille. Paljastui, että kyllä kasaribändejä Stripillä riittää, mutta ei tällaisia, joilla on omia meneviä biisejä ja jotka soittavat näin verrattoman moitteettomasti.

Viikko keikkoineen, stilli-sessioineen ja Salton Sean -autiomaan videokuvauksineen oli todella työntäyteinen. Tehtäväni luokkaretken opena oli helppoa, koska rokkarimme saapuivat aina sovittuna aikana hotellin eteen, olipa lähtö sitten kuinka epäinhimmilliseen aikaan hyvänsä. Paitsi kun piti ehtiä paluulennolle, mutta siihenkin oli hyvä syy.

Oikeastaan syy oli se, että kun kotimatkaa edeltävälle työpäivälle tuli mittaa 18 tuntia, ja vielä sen jälkeen piti ehtiä House Of Bluesiin Steel Pantherin keikalle, yö jäi reiluun tuntiin.

Mutta keikalle kannatti jaksaa, koska hetikohta kun miehemme olivat saapuneet House Of Bluesin saliin, bongasi Steel Pantehrin solisti Michael Starr bändimme yleisön joukosta spottivaloineen kaikkineen. Eikä siinä vielä todellakaan kaikki. Pari biisin päästä samainen Starr kutsui Recklessit lavalle! Miehemme hyppäsivät empimättä panttereiden puikkoihin ja bändit vetivät yhdessä Van Halenin Panaman, komeasti ja ryhdikkäästi.

Yleisö todella hurrasi ja vedon jälkeen kaikkien Recklessien ympärillä pörräsi jos jonkinlaista pitkäsäärtä. Manasin omat genrevalintani maan rakoon. Flanellipaita ei koskaan tule pärjäämään kysnsisaksilla tuunatulle bänditeepaidalle.

Saatuani työn sankarit takaisin kotimaan koneeseen, jäin itse vielä säätämään kaikenlaista vierailun synnyttämää.

Minua kehotettiin soittamaan sinne ja soittamaan tänne. On oma taiteenlajinsa arvioida paikallista innostujaa. Onko kyseessä kukkeimmat päivänsä nähnyt bändäri vai onnemme avainten haltija? No, joka tapauksessa pääsin juttelemaan järeisiinkin pöytiin ja homma näyttää bändin kannalta hyvältä.

Pelkäsin, että tulemme myymään jääpaloja eskimoille, mutta ei. Sunset Stripillä ei tunnu olevan nyt uutta kunkkua eighties/hair/glam -rintamalla. Ja paikalliset ihan oikeasti vakuuttavat tahot saivat uskomaan, että nyt on panostamisen hetki. Bändiin siis uskotaan siellä, missä tajutaan isojen hiusten, tiukkojen vastsalihasten ja raskaiden kaulakorujen ikiaikainen viesti. No okei - hyvien laulujen myös.

Reckless Loven Olli, Jalle, Pepe ja Hessu ovat työteliäitä kunnon miehiä. He ovat tehneet tätä bändiä eri vaiheissaan jo niin kauan, että pian on elonkorjuun aika.

Mutta ei aivan vielä. Amerikka on iso maa ja tietä riittää.