Sirkushuveja Balkanilta

Kirjoittanut: Pekka Ruuska

Olen nyt toista kertaa mukana Euroviisuissa, kokemassa läheltä tämän valtavan televisiotapahtuman. Tänä iltana yli 100 miljoonaa eurooppalaista istahtaa vastaanottimiensa ääreen kokemaan shown, jota täällä Belgradissa on nyt harjoiteltu kaksi viikkoa aamusta iltaan. Eikä suotta; pelkästään Venäjällä lähetys sijoittuu kolmelle aikavyöhykkeelle.

Valtava määrä harjoituksia tulee ymmärrettäväksi kun touhua paikan päällä seuraa. Kaiken on sujuttava moitteettomasti ja liikkuvia osia riittää. Loppukilpailun 24 maalla on jokaisella omat erikoisreleensä lavalla, yhdellä pyykkinaru, toisella valtava peilikaappi - venäläisillä oma luistinrata esitykseen kuuluvalle maailmanmestaritaitoluistelijalle Jevgeni Plushenkolle! Ja jokainen on maa on pilkuntarkka siitä, että mitään ei satu. Muuten kaveri saattaa saada kilpailuhyödyn. Ja paukut ovat kovia; Venäjän biisin on tuottanut itse Timbaland, jonka huhutaan kuitanneen omasta osuudestaan vaivanpalkkana puoli miljoonaa dollaria. 

Aavistuksen verran pienemmällä budjetilla operoivan Teräsbetonin jermut ovat tehneet nöyrästi töitä oman esityksensä eteen. Päivät ovat pitkiä; harjoituksia, haastatteluja, odottelua. Meikkiä päälle ja meikkiä pois. Mutta kaikki he ovat todenneet reissun olleen ehdottomasti vaivan arvoinen. Onhan jokaisen esiintyjän hauska kokea arkisen kotimaan jyystämisen välissä oikeata suuren maailman meininkiä. Hauska astua huoneeseen, kun vastassa on salamavalojen ja kiiluvien kameransilmien meri.

Musiikillisesti kisa on hämmentävä. Toiset panevat aivan läskiksi, kuten Irlanti kalkkunoineen, kun taas muutamat tarjoavat upeaa laulua ja komeita sävellyksiä. Norjan kappale on mainio pop-sävellys ja Portugalin hitaasti kasvava balladi täyttää vakuuttavasti Belgradin jättimäisen areenan jokaisen sopukan. Ja ilman kotiinpäinvetoa, on todettava, että kyllä myös Teräsbetonin kappale ja esitys kertoo, että kyseessä on aito bändi ja musiikki on naama peruslukemilla tehty. Sen vain aistii heti.

Kaikessa värikkyydessään ja linjattomuudessaankin Euroviisuilla on ehdottomasti paikkansa. Eurooppa tarvitsee tällaisen karnevaalin. Kulttuurisesti ja historiallisesti pirstaleinen maanosa avautuu itselleen, kansoilleen. Minutkin viisut heitti eilen Belgradin vanhaan kaupunkiin ravintolaan, joka oli seissyt siinä 150 vuotta. Tarjoilija suositteli paikallista papumuhennosta, joka oli tavattoman hyvää. Eurooppalainen identiteettini rakentui taas ainakin sen papumuhennoksen verran.

Serbia on ollut uutisissa toki paljon kuluneen vuosikymmenen ajan, mutta nyt vähän totuttua iloisemmissa merkeissä. Ja ainahan näin ison tapahtuman järjestelyistä selviäminen on jokaiselle maalle sulka hattuun. Ja täällä on selvästi päätetty selvitä. Homma toimii.

Eikun peukut pystyyn ja kohti illan finaalia. Huh! Hah!