Viisuja asenteella

Kirjoittanut: Pekka Ruuska

Huh! Hah! Olipahan karkelot!

Viime lauantaina Helsingissä valittiin Suomen euroviisuedustaja Serbian Belgradiin. Olin Teräsbetoni-yhtyeen taustajoukoissa väistelemässä Kulttuuritalon käytävillä singahtelevia geishoja, huppumiehiä ja muita viisumenninkäisiä.

Kun esitimme Osku Ketolan kanssa marraskuussa metallisotureille idean euroviisuihin osallistumisesta, oli tunnelma hiljaisen vaivautunut. Rehellisen rockin lähettiläät kammoksuivat ajatusta playback-soitannnasta ja eurohumusta.

Tarkemmin mietittyään, kukaan ei kiistänyt euroviisujen media-arvoa. Jos musiikkia kerran kansalle tehdään, niin miksei sitten mennä kansan luo. Eikun karsimaan!

Ja hyvinhän siinä kävi. Betonipojilla ei ollut muuta mahdoillisuutta kuin voittaa kisa. Muut vaihtoehdot olisivat olleet pian ilmestyvän levyn kannalta arveluttavia. Bändin historiahan on komea. Kaksi albumia ja lähes 70 000 myytyä levyä.

J.Aholan johdolla Teräsbetoni valloitti aidosti suomalaissydämet ja vaikka Kari Tapio tarjoisikin kovan vastuksen, voitto tuli ja liput Belgradiin varmistuivat.

Jännitys laukesi ja koitti lehdistötilaisuus. Jo kolmeen otteseen lavalla meuhkanneet soturit rojahtivat hervottomina tuoleihin. Salamavalot räiskyivät ja toimittajat aloiittivat ristitulensa:
- Mitä aiotte kertoa Suomesta? - Miten suhtaudutte seksuaalivähemmistöihin? 
- Aiotteko vaihtaa laulun kieltä?

Jätkät olivat ehtineet kietaista pari olutta ja hekottelivat vastauksia kieli poskessa. Osa toimittajista oli haudanvakavia. Peiteltyä paheksuntaa. Joku poistui paikalta.

Seurasin tilannetta sivusta ja hekottelin liiveihini. Warnerin markkinointipäällikkö Jouni Perämaa naurahti pari kertaa vaivautuneesti. Meneekö överiksi? Karkaako Solifer?

Kisoissa, joissa osanottajamaa lähettää edustajakseen kalkkunan, ei ihan heti haittaa, jos malja hetkellisesti läikkyy. Olin salaa ylpeä Teräsbetonin äijistä, jotka vähän reteilivät pressissä. Kamoon. Niin rokkibändin pitääkin.

Itse edustustehtävä hoidetaan kunnialla. Vili, Arto, Jarkko ja Kuokkanen ovat suomalaisia kunnian miehiä, osaavat kätellä ja katsoa silmiin. Mutta jos kunnian mies soittaa rokkia, pitää olla asennetta. Ei pidä lähteä iltapäivälehden toimittajan kyytiin kuin pässi narussa.