Mistä tässä olikaan kyse? Kaiku-vuosi 2014

 
 

Kirjoittanut: Pekka Ruuska

Terveisiä Berliinistä, sateiselta Friedrichstarßelta. On vuoden 2015 toinen päivä, istun Starbucksilla, taustalla soi lattarilounge. Venti latte on jo loppuun juotu. Muistellaanpa hetki, mitä viime vuonna tapahtui.

Tiesimme jo pitkään ennen kuin vuosi 2014 alkoi, että edessä on enimmäkseen hiljaista rakentamista, ei niinkään samppanjan kuplia eikä juhlahumua. Sellainen se olikin, seitsemäs toimintavuotemme. Tämä on aika hidas bisnes. Harvoin tapahtuu menestyksiä yhdessä yössä. Onneksi emme ole kansainvälinen megakonserni. Siellä kun omistajilla on tapana sanoa menestysvuoden jälkeen: ”Kiitos tästä. Ensi vuonna sama ja parikymmentä prosenttia päälle.

Vuosi 2013 oli meille lempeä taloudellisesti. Saimme kasattua perunoita kellariin pahan päivän varalle. Ei toki niin, että nyt päättynyt vuosi olisi ollut yhtä “pahaa päivää”, ei suinkaan. Mukaan mahtui paljon hienoja hetkiä ja menestyksen muikeita hymyjä. 

Meillä oli radiossa taas myötätuulta. Olemme kansainvälisen Radio Monitorin mukaan selkeä markkinaykkönen maamme itsenäisistä levy-yhtiöistä. Kolme Suurta, Universal, Warner ja Sony, toki dominoivat soittoa täysin omassa liigassaan, mutta olihan se hienoa vaikkapa maaliskuussa katsoa, kun listalla ykkösenä oli Juha Tapion Aito rakkaus -single ja levymerkin omistajasarakkeessa komeili itenäisyyttä ilmaiseva lyhenne “Ind”. Minä, musiikkioppini niin artistina kuin levytuottajanakin amerikkalaisomisteisissa suuryhtiöissä saanut mies, olin aivan tunnelmissa tuosta lyhenteestä. Indienä olemisessa, an sich, ei ole mitään hienoa. En ole koskaan hyväksynyt indieyttä synninpäästönä päämärättömälle hörhöilylle, enkä varsinkaan sille pahimmalle, huonolle biisille. Mutta kun indienä pärjää samalla pelikentällä kuin kaikkein lihaksikkaimmat pelaajat, on siinä jotain komeaa. 

Tätä samaa hörhöilynvastaista periaatetta olen soveltanut sparratessani lauluntekijöitä: on helppoa olla vaikea, on lastenleikkiä olla sekava ja monimutkainen. Sen sijaan vain parhaat pystyvät olemaan yksinkertaisia, silti merkityksellisiä, tekemään lastenlaulumaisen, mutta tuoreen melodian, sanomaan tavallisia sanoja rakkaudesta niin että pala menee kurkkuun.

Niin, radiossa edellä mainitun taitava Juha Tapio oli vahvin valttimme. Tuplaplatinaa jo edellisvuonna myyneeltä Lapislatsulia-levyltä kuultiin kuluneena vuonna vielä kolmea singleä: Paremmat päivät alkuvuodesta, sitten tuo Aito rakkaus ja kesästä alkaen aalloilla soinut haikeankaunis Meillä on aikaa. Suorastaan vastentahtoisesti radiot luopuivat viimeksimainitun soittamisesta, mutta tilalle tuotiin marraskuun alussa julkaistua kokoelmalevyä enteillyt Planeetat, enkelit ja kuu. Kyseessä oli Juhan ensimmäinen duetto. Partneriksi saatiin Anna Puu. Aivan viimeisinä vuoden päivinä radiot lisäsivät soittoonsa Juhalta kokoelman toisen uuden laulun, Copacabana ja Ipanema. Kokoelmalevy Sitkeä sydän - suurimmat hitit myi kultaa jo ilmestymispäivänään.

Juha Tapiosta kun puhe on, on muisteltava marraskuun 22. päivää. Silloin koin yhden sykähdyttävimmistä hetkistäni, kun Juha astui loppuunmyydyn Helsingin jäähallin lavalle. Vuosia lämmittelemämme haave muuttui todeksi. Ilta oli unohtumaton ja Juha elämänsä vedossa. Kaikesta näki, että lavalla on artisti, joka nauttii jokaisella solullaan siitä mitä tekee. Se ei ollut vain keikka. Se oli kylmiä väreitä, hikeä, kyyneleitä, veljeyttä, ihmisten yhtyeyttä - ja jumalaista musisointia. Keikan jälkeen artisti puuskutti pukuhuoneen tuolilla ja pystyi tuskin puhumaan. Kaikki jäi lavalle.

Aiemmin, syyskuussa, julkaisimme toisen lauluntekijän, Edu Kettusen albumin Kadonnut maailma. Albumi sai laajasti huomiota ja menestyi arvosteluissa. Helsingin  Sanomat julkaisi komean jutun kulttuurisivuillaan sateisella maantiellä viihtyvästä Edusta. On ollut upeaa havaita, kuinka Edu Kettusen musiikki ylittää sukupolvirajat. Vastikään kuulin, kuinka parikymppinen pariskunta kuuntelee Edun levyä tuon tuostakin ja fiilistelevät tarinaa Aunen kioskista, jonne tuttu rekkakuski pysähtyy höyrymakkaralle.

Marraskuussa katkaisi pitkän hiljaisuutensa myös Johanna Kurkela, jonka uusi single Ei panikoida alkoi valloittaa radioaaltoja. Julkaisu enteilee uutta albumia keväällä 2015.

Koko vuoden itselläni on ollut etuoikeus seurata läheltä myös uuden artistitarinan syntyä. YouTubesta jo syksyllä 2013 löytämämme Vilma Alina on kirjoittanut musiikkiaan ja valmistellut tulevaa albumiaan tuottajansa Ilkka Wirtasen kanssa. Meille Kaiku Songsille kirjoittajana kiinnitetty ja Universalille levyttävä Vilma Alina julkaisi ensisinglensä Hullut asuu Kallios ja sai erittäin innostuneen vastaanoton. Ei tarvitse olla suurikaan ennustaja kyetäkseen povaamaan Vilma Alinasta yhtä alkaneen vuoden nimistä!

Kaiku Songs -tapahtumista viime vuodelta tulee mainita muutama hieno uusi kiinnitys. Viime vuosien menestyksekkäin lauluntekijäparivaljakko Aku Rannila - Saara Törmä tekivät kustannussopimuksen kanssamme. Olemme tästä erittäin innoissamme ja odotamme tänä vuonna jo suuria tältä yhteistyöltä. Samoin kirjoittajatiimiimme liittyi tekstittäjä Mikko Karjalainen, jonka monet työt ovat kuuluisampia kuin matalaa profiilia pitävä tekijänsä. Perutaan häät on ainakin se takavuosien hitti, jolta välttyäkseen olisi pitänyt ryhtyä vähintään amishiksi.

Niin ikään valtavaan suosioon noussut Erin teki Kaiku Songsin kanssa jatkosopimuksen. Olemme tästäkin luottamuksesta nöyrän kiitollisia ja teemme osaltamme jatkossakin kaikkemme menestyksen jatkumiseksi.

Kaiku Songsin hittikirjoittaja Eppu Kosonen kirjoitti viime vuonna säästeliäästi, mutta ylsi silti radioykköseksi Samuli Edelmannille säveltämällään ja sanoittamallaan laululla Mahdollisuus.

Livepuolella Kaiku Agency jatkoi entisen malliin kasvattaen liikevaihtoaan. Keikkatapahtumia Agency oli välittämässä tai järjestämässä noin neljäsataa. Eniten kilometrejä mittariinsa keräsivät artisteistamme Erin, Samuli Putro ja Virve Rosti.

“Kirjakustantamodivisioonamme” Kaiku Books julkaisi myös kolme teosta. Alkuvuodesta tuli Edu Kettusen Pienen kipparin lokikirja jatkona vuonna 2012 ilmetyneelle Pienen kipparin käsikirjalle. Syyskuussa julkaisimme ylpeänä Pekka Saurin esikoisromaanin Parempaa kuin seksi. Teos sai HS:n kultturissa valtavasti tilaa, joskin Antti Majanderin arvio oli kahtiajakautunut. Muualla tuli reippaasti kehujakin. Pekka Sauri oli hetken kirjoineen mediassa kaikkialla kuin hävittäjälentäjä: maalla, merellä ja ilmassa. Loppuvuodesta paketoitin Juha Tapion tähänastinen tuotanto kansan saataville nuotinnettuna. Julkaisimme Juha Tapion 66 laulua näyttävännäköisenä kuvitettuna nuottikirjana.

Väkeäkin vaihtui. Eppu Kosonen lähti kohti itsenäistä musiikkiyrittäjyyttä ja hyvästeli meidät lämmöllä koskettavassa puheessa lähtöbileissään elokuussa. Yhteistyömme jatkuu ja mies tuottaa parastaikaakin uutta artistiamme Miia Liuta pian kuultavaksenne. Samoin keikkamyyjämme Jani Wilund siirtyi itsenäisempään rooliin, mutta jatkaa edelleen Santa Cruz -yhtyeen myymistä Kaiku Agencyn lukuun. Mutta ovet kävivät myös sisäänpäin. Mikko Toiviainen aloitti tiedottajanamme ja some-miehenämme syyskuussa. Ja ikään kuin paluumuuttajana harjoittelijamme Tido Nygren on taas kanssamme ja auttaa siellä jos täälläkin.

Suomi rämpii taloussuossa, musiikkiala jatkaa murrokseensa jo tottuneena. Yrittäjää välillä hirvittää, se myönnettäköön. Takanamme on parin, kolmen vuoden seesteinen jakso. Olemme saaneet rauhassa kasvaa ja kehittää yritystämme, laajentaa kokeilla, epäonnistua, mutta onneksi enemmän onnistua. Mitä enemmän sitä miettii ja yrittää päässään hallita maailmantaloutta, digitalisaatiota, musiikin muovittumista, sähkökitaran kuolemaa, rock-yhtyeen kuolemaa, ihmisten ajankäyttöä, ihmisten rahankäyttöä, Putinia, Isistä, sote-uudistusta… sitä vähemmän mitään mistään tajuaa. 

Tajuaa - kun oikein miettii - vain sen, missä bisneksessä on. Ei studiobisneksessä vaikka omistaakin studion, ei musiikkibisneksessä vaikka omistaakin levy-yhtiön, ei kirjabisneksessä vaikka omistaakin kirjakustantamon, ei keikkabisneksessä vaikka omistaakin ohjelmatoimiston. Sitä on kertomassa Tarinoita. Siinä bisneksessä - if you will - sitä on. Kertomassa tarinoita kun edessä on studion mikrofoni, kertomassa tarinoita kun valmis levy soi radiossa, kertomassa paperille painettuja tarinoita, kertomassa tarinoita kun edessä on elävä yleisö. Tarinoiden kertominen on ihmiselle yhtä ominaista kuin syöminen, nukkuminen ja rakastaminen.

Se on se homma. Ja sen kun taas ymmärtää, muistaa, kaikki onkin selkeää.