uutiset

Kauan eläköön musavideo!

Kirjoittanut: Pekka Ruuska

Viime viikko säädettiin Teräsbetonin musiikkivideota oikein miehissä ja urakalla. Ja otsikoihinkin päästiin. Torstaisessa tiedotustilaisuudessa oli draamaa ilmassa. Medialle uskalsimme näyttää vain minuutin videon alusta ja sittten alkoi selittely.

Homma meni näin: keskiviikkoiltapäivänä Teräsbetonin Missä miehet ratsastaa-musavideon ohjaaja Pete Veijalainen näytti meille videon raakaversion, jossa osaset alkoivat olla suunnilleen paikoillaan. Veijalainen oli viikkoja aikaisemmin esitellyt meille hurjan käsikirjoituksen, jossa metallisoturit seikkailevat historian eri aikakausissa ja päätyvät tulevaisuuteen.

Riemullisen Spinal Tap -henkinen käsikirjoitus oli hauskaa ja aika railakasta katsottavaa. Mutta nyt kun Teräsbetoni meni voittamaan euroviisukarsinnat, piti saman videon kestää myös eurooppalainen katse. Ja siinä töksähti. Videossa oli mm.kohta, jossa barbaaribändi tulee levy-yhtiöön ja ja rumpali kusaisee neukkarin kukkaruukkuun. Esimerkiksi tämä kohtaus ei jostain syystä tuntunut hyvältä idealta maamme edustusvideossa. Kun taas pojat-on-poikia -hengessä tuollainenhan on oikein mainio kainalaopieruläppä.

No,  viime sunnuntaiaamuna Belgradiin lähti Ylen edustajien mukana siistitty versio, jossa kuitenkin alkuperäistarina on seurattavissa.  Epäilen tosin, että kyllä joku Suomi-kuvan vaalija tuostakin vielä hermostuu, saammepa nähdä.

Täytynee kirjoittaa tulevaisuudessa erikseen musiikkivideoista ihan oma esityksensä. Niistä nimittäin juttua riittää. Musavideoiden teettäminen on riskipeliä karummasta päästä. Se on tämän työn hankalimpia alueita, jossa pettymys on usein seuranamme.

Teräsbetonin edustusvideon ohjannut Pete Veijalainen ei ole selliaisia tarjonnut, vaikka useampi raina on jo yhdessä tehty. Miehen kärsivällisyyttä ja työmoraalia sopii ihailla.

Tänään ilmestyy Teräsbetonin korskea levy Myrskyntuoja ja kohuvideokin pääsee kanaville.

Apuuva!

Kirjoittanut: Pekka Ruuska

IBM järjesti alkuvuodesta 2007 Helsingissä kansainvälisen keskustelutilaisuuden GIO (Global Innovations Online).  Vastaavia tilaisuuksia pidettiin Mumbaissa, Shanghaissa, Lontoossa ja Los Angelesissa. Osallistuin paneelikeskusteluun suomalaisen sisältöteollisuuden edustajana. Edustettuina olivat myös Irc-galleria, Sulake ja Teosto.

Ajatustenvaihdosta mieleeni jäi päällimmäiseksi väittelyni saksalaisen nörtin kanssa siitä, tarvitaanko musiikille enää julkisijayhtiötä. Myspacessa kun saa tuotoksensa julki ja kotisivuille voi perustaa kaupan.

Aika ei riittänyt vakuttamaan saksalaista sitä, että muutakin tarvitaan kuin julkisaattaminen. Hän puolusti pullopostia, kun minä tarjosin kuriiripalveluja. Toki joskus pullo menee perille, mutta useimmiten ei. Artisti ja julkaisu tarvitsevat promootiota ja melskettä ympärilleen. Ainakin siinä on ammattiavun paikka.

Mutta kyllä artisti tarvitsee muutakin. Jokainen päivä Kaiun toimistossa kertoo tästä. Luonani on ehtinyt käydä jo moni artisti, laulunkirjoittaja ja tuottaja tunnustelemassa uusia kuvioitani. Heidän pohdintojaan yhdisitää yksi ja sama teema: miten tästä eteenpäin?

Siihen kysymykseen ei myspace vastaa eivätkä olalletaputukset auta. Luova ihminen kaipaa jotakuta, joka kertoo, missä nyt ollaan, mikä on kunnossa ja mikä ei.

Tiedän mistä puhun, sillä olin vastikään “klinikalla” itsekin. Olen kirjoittanut lauluja seuraavalle levylleni seitsemän vuotta. Olen ollut laiska: vasta alun kolmattakymmentä laulua on kasassa. Olen ollut tuskastunut ja neuvoton. Se ei ole vielä siinä.

Kokenut a&r-henkilö kuunteli lauluni ja esitti arvionsa. Yksi todettiin “helvetin hyväksi” ja kolme muuta kehittelykelpoisiksi. Muut eivät ylittäneet rimaa. Kuulin myös perustelut.

Voisi kuvitella, että olisin masentunut. Mutta ei, olo oli helpottunut, jopa innostunut. Joku sentään sanoi jotakin! Sain tietää, mikä on tilanne ja mikä on urakan laajuus. Loppu on sitten itsestä kiinni.