EtusivuLevymerkki

Levymerkki - Kaiku Recordings

Kaiku Entertainment -musiikkiyhtiön levymerkki on Kaiku Recordings. Universal Musicin kanssa marraskuun alusta 2009 alkaneen yhteistyösopimuksensa puitteissa Universal jakelee Kaiku Recordings -julkaisut niin digitaalisesti kuin fyysisestikin.

Kaiku Recordings -artistit tällä hetkellä ovat Johanna Kurkela, Samuli Putro, Juha Tapio, Edu Kettunen ja Riku Torkkeli ja Asta Hannula. 

Kaiku Recordings ei pyri minkään erityisen musiikillisen tyylin levymerkiksi. Pääpaino varmasti tulee jatkossakin olemaan lauluntekijöissä, toimivatpa he sitten yksittäisinä artisteina, tai yhtyeen sisällä. Mutta tarkoitus on julkaista myös laatuiskelmää, hattarankevyttä poppia ja synkkääkin synkempää rokin jynkytystä - kunhan musiikista loistaa idea ja oivallus. Kunhan julkaistava musiikki on lajissaan huippua. Siten uskomme yleisön löytyvän.

Osa projekteistamme päätyy, luonnollisesti artistin suosiollisella myötävaikutuksella, Universal Musicin julkaistavaksi. Yhtiöidemme välisen sopimuksen mukaisesti Kaiku saattaa toimia myös "kasvattajaseurana". Tällöin Kaiku kiinniittää, valmentaa ja valmistelee artistin levytystä varten, saattaa myös tuottaa itse äänitteen ja luovuttaa sen sitten isomman partnerinsa julkaistavaksi ja markkinoitavaksi. Yhteistyön tapa ratkaistaan tapauskohtaisesti, aina avoimin neuvotteluin - ja artsitin parhaaksi.

Kaiku Recordings etsii jatkuvasti uusia kykyjä. 

Edelleen haussa (hyviä ehdokkaita on ilmoittautunut, mutta vielä mahtuu!):

1) SUOMEKSI LAULAVA ROKKIBÄNDI

- bändissä oltava "runopoika", jota aidosti kiinnostaa tekstit ja kirjoittaminen 

2) POP-NEITO (nuorelle yleisölle suunnattu, materiaali tarvittaessa ammttikirjoittajilta)

- artistisuutta huokuva naispuolinen, taitava laulaja, jolla on mielenkiintoa melodisen clubahtavan popin esittäjäksi

- ensisijaisesti suomenkielinen projekti, mutta englantiakin voidaan harkita laulajan valmiuksista riippuen 

 

Musiikkinäytteet voi toimittaa joko sähköisesti osoitteeseen demo@kaikuentertainment.fi tai perinteisellä postilla osoitteeseen Pohjoisranta 20 C 49, 00170 Helsinki.

Demo-ohjeet »

Kaiku