Kride 19 v., Vammala

Esimerkki on kuvitteellinen, mutta pohjautuu vastaavanlaisiin toteutuneisiin yhteistyötapauksiin.

Paikallisen The Skulls -bändin kitaristi on tehnyt vuosia lauluja punk-bändilleen, mutta haluaisi tehdä niitä muillekin. Kride ei bändissä oikein kehtaa kertoa, että hän kuuntelee salaa Iskelmä-radiosta Yölinnun kappaleita ja miettii usein, osaisiko itse tehdä tuollaista musiikkia. Ja vielä suomeksi. Hän haluaisi yrittää.

Hän lähettää arastellen demonauhan kolmesta iskelmäraakileestaan kustantamoon, josta todetaan, että Kride on hyvällä tiellä, mutta teksteihin pitäisi saada lisää tarinaa. Kride saa kustantamon a&r-mieheltä konkreettisia parannusehdotuksia ja kaksi viikkoa aikaa korjata kappaleiden tekstejä. Kride ottaa haasteen vastaan ja lähettää korjatut laulut mies ja kitara –demoina sähköpostiliitteenä kustantamoon.

Muutokset kelpaavat ja kustantamosta tiedetään kertoa, että itse asiassa Yölintu onkin juri valitsemassa kappaleita seuraavalle levylleen. Kustantamo toimittaa Kriden hengentuotteet tuottaja Esa Niemiselle, joka valitsee bändille esiteltäväksi kaksi Kriden laulua. Viikon päästä Kride saa kuulla, että Yölintu kelpuutti Niemisen valitsemista toisen levylleen. Jopa sinkusta oli puhuttu. Kride hymyilee leveästi.

Kaiku Songs ja Kride tekevät laulusta kustannussopimuksen. Kride saa sovitun korvauksen ja yhteistyötä päätetään jatkaa.

Kaiku
Kaiku