
Etusivu › Musiikkikustannus › Simo
Esimerkki on kuvitteellinen, mutta pohjautuu vastaavanlaisiin toteutuneisiin yhteistyötapauksiin.
Simo on koko maan tuntema supertähti, jonka kolme edellistä levyä ovat kaikki myyneet platinaa, viimeinen jopa tuplaplatinaa. Simo tunnetaan nimenomaan oivaltavista teksteistään, joista lauluntekijää onkin laajalti kiitelty. Emma-patsaita on työhuoneen hyllyllä kunnioitettava rivi. Simolla ei ole ollut kustannussopimusta.
Nyt Simolla on uusi ajatus. Hän haluaa pitää taukoa omista levytyksistään ja vaihteeksi tarjota kappaleitaan muiden artistien levytettäväksi. Samalla Simon salaisena haaveena on, että joku ulkomailla innostuisi hänen lauluistaan, joiden tekstit olisi käännetty englanniksi.
Simo käy oluella musiikkikustantajan kanssa ja ehdottaa, että vaikkei hän omia levytyksiään olekaan kustannuttanut, hän voisi kustannuttaa muille tarkoitetut laulut ja tiedustelee, olisiko kustantamo lisäksi kiinnostunut tarjoamaan hänen laulujaan ulkomaille ja hankkimaan niihin englanninkieliset tekstit.
Kustantamo ryhtyy toimeen ja kertoo Simolle, mitä levyjä missäkin levy-yhtiössä seuraavana vuonna tehdään ja kertoo niiden tuotannollisista linjauksista. Simo valitsee kolme artistia, joille hän päättää säveltää.
Niinikään kustantamo ottaa yhteyttä Raumalla asuvaan suomalais-brittiläiseen lauluntekijään, joka lupaa kääntää malliksi kolme Simon hittikappaletta. Valmistuneet käännökset miellyttävät Simoa ja kustantamo lähettää uudella yhteistyökuviolla synnytetyt viisi Simon laulua kansainnvälisen partnerinsa verkostoja myöten Ruotsiin, Saksaan ja Yhdysvaltoihin.
Simo ja Kaiku Songs solmivat Simon ehdottamalla tavalla rajatun kustannussopimuksen ja jäävät jännityksellä odottamaan viestejä maailmalta...
