
06.08.2008
Musiikkikustantamo Kaiku Songs on tehnyt tähän mennessä laajamittaisimman kustannussopimuksensa säveltäjä Esa Niemisen kanssa. Suomalaisen iskelmän menestyneimpiin säveltäjiin kuuuluvan Niemisen kustannusyhteistyö Kaiku Songsin kanssa jatkuu seuraavat viisi vuotta.
- On mahtavaa saada Esan kaltainen osaaja kirjoittajatiimiimme, sanoo sopimuksen Kaiun puolesta allekirjoittanut Pekka Ruuska. - Esan sävellyshistoria ei esittelyjä kaipaa ja miehen tuntevana voin melkein luvata häneltä hitin jos toisenkin tulevina vuosina. Esa on kaikkien voittojensa jälkeenkin innostunut uusista yhteistyökuvioista ja aionkin sparrata häntä mm. kirjoitussessioihin nuorempien poppareiden kanssa.
Sopimus solmittiin kolmikantayhteistyönä Kaiku Songsin partnerin Warner/Chappell -kustantamon kanssa. Samassa yhteydessä yli 150 Esa Niemisen sävellystä viimeisen kymmenen vuoden ajalta siirtyi Warner/Chappell Finland Oy:n -katalogiin.
08.12.2011
Juha Tapio, Reckless Love ja Erin EMMA -ehdokkaina »
11.10.2011
Juha Tapio Syksyn Sävelessä »
29.09.2011
Juha Tapiolle platinaa ja albumilistan ykköspaikka! »