
Etusivu › Yritys › Bubbling under › Artikkeli
The Enemy Pilot on helsinkiläinen viisikko, joka maustaa modernin hardcore punkinsa rockilla ja metallilla.
Kesällä 2007 perustettu orkesteri on ehtinyt lyhyessä ajassa paljon: bändin ensimmäinen promo-cd näki päivänvalon vain puolitoista kuukautta ensimmäisistä treeneistä. Puolentoista vuoden olemassaolon jälkeen oli jo pitkäsoittodebyytin aika.
The Enemy Pilotin schtick on se, että kukaan jäsenistä ei ole aiemmin soittanut kyseisen tyylilajin musiikkia. The Enemy Pilotia ei tosin olisi edes olemassa ilman miesten monivuotista innostusta hardcore-musiikkiin. Neljän soittajan kokemus ja laulajan draivi tekevätkin bändistä porukan, joka painaa sata lasissa joka kerta.
Debyytialbumi Petition for Perditionia alettiin väsätä jo toukokuussa 2008, eli kiirettä bändi ei ole studiossa pitänyt. Kuten esimerkiksi radiossakin soineen Traces-biisin raskaan raivokkaasta tunnelmoinnista voi päätellä, The Enemy Pilot on saanut hioa hengentuotettaan kaikessa rauhassa turhia hötkyilemättä.
Livenä The Enemy Pilot vuodattaa verta, kysykää vaikka laulaja Antin naamalta. Ensimmäisen pitkäsoiton myötä bändi pyrkii kasvattamaan kuulijakuntaansa ja keikkailemaan mahdollisimman paljon.
Tsekkaa loistava arvio Rumban nettisivuilta
THE ENEMY PILOT keikalla:
22.10. Henry's Pub, Helsinki (+Polemarch, Ghost Brigade)
YHTEYSTIEDOT:
www.myspace.com/theenemypilot
theenemypilot@gmail.com