
Etusivu › Ohjelmamyynti › Tommi Kalenius
Tommi Kalenius on tähän mennessä tullut tunnetuksi lähinnä gospelyleisölle, mutta viime syksystä asti ovat radionkuuntelijat kautta maan saaneet päivittäin kuulla hänen musiikkiaan. Tarinan aloitti monimietteinen "Me ollaan", joka esitteli pohdiskelevan lauluntekijän, jonka tekstit jättivät tilaa myös kuulijan omalle ajattelulle. Kakkossinkku "Vieläkö rakkaus kantaa" on soinut radiossa hurjasti koko kuluvan vuoden tehden latua huhtikuussa julkaistulle albumille.
Albumi on nimeltään "Ihminen on ihmisiä". Nimikappaleessa Kalenius viittaa vanhaan afrikkalaiseen sananlaskuun, jonka mukaan ihmisyyden merkitys nousee ihmisten yhteydestä toisiinsa.
Tommi Kalenius on jo nyt vuoden mielenkiintoisimpia uusia artisteja, jolle on helppo povata pitkää uraa paitsi radioaalloilla, myös elävänä yleisön edessä.
Tommi Kalenius on tuottelias lauluntekijä, joka Kaiku Songs –kustantamon kanssa solmimansa kustannussopimuksen myötä on tulossa pop-markkinoille myös muille artisteille kirjoittavana tekijänä.
29.01. Rauma, Meriristi
29.01. Rauma, Pyhän Ristin Kirkko
04.02. Äänekosken Kirkko
05.02. Ylivieska, Raudaskylän Opisto
20.03. Järvenpään Kirkko
25.03. Turku, Mikaelin Kirkko
02.04. Oulu, Pyhän luukkaan Kappeli
07.04. Äänekoski, Suolahti-sali
08.04. Jyväskylä, Keskusseurakuntatalo
09.04. Tampere, Aleksanterinkirkko
14.04. Siilinjärvi, Kunnonpaikka
16.04. Piikkiö, Toivonlinna
13.05. Artjärvi, Pepperoni
14.05. Lahti, Kirkkopäivät
27.05. Noormarkun Urheilutalo
07.07. Konnevesi, Häyrylänranta Blues
09.07. Varkaus, Kuntoranta
13.07. Kotka, Meriniemi
14.07. Kotka, Lehtisensaari
15.07. Viitasaari, Hotelli Pihkuri
16.07. Tampere, M/S Tammerkoski
13.08. Lohja,Virkkalan Tori
20.08. Kouvola, Ravintola Mulligans
27.08. Tervola, Ammattiopisto Lappia
03.09. Ristirock
04.09. Tikkurilan Kirkko
09.09. Kuopion Tuomiokirkko
10.09. Vantaa, Shamrock
14.09. Helsinki, Viikin Kirkko
30.09. Kaustisen Kansantaiteenkeskus
01.10. Kotka, Nuorisotalo Greippi
13.10. Kempele, Pyhän Kolminaisuuden Kirkko
05.11. Oulu, 45 Special
20.12. Konginkankaan Kirkko
29.01.2012 Seinäjoki, Lakeuden Risti
O-P Marttala
puh. 040 571 8814
ossian@kaikuagency.fi