Disco on pimeällä puolella

 
 

Vuosituhannen alun hittikone Disco julkaisee paluusinglensä Pimeällä puolella 22. toukokuuta. Uusi single on kuvaus kahden ihmisen välisestä etäisyydestä, joka voi joskus tuntua siltä kuin toinen olisi toisella puolella maapalloa, sen pimeällä puolella. Todellinen rakkaus ei kuitenkaan katso kilometrejä ja pimeäkin puoli maapallosta muuttuu valoisaksi aina aamunkoitteessa.

– Pimeällä puolella on laulu rakkaudesta ja luottamuksesta toiseen ihmiseen. Elämässä on usein tilanteita, joissa itse kukin on henkisesti tai fyysisesti kaukana toisesta. Ja kuten monet meistä tietävät, nämä tilanteet voivat johtua miljoonasta eri syystä. Itsestä, toisesta, olosuhteista tai melkein mistä vaan. Itse joudun olemaan paljon poissa rakkaitteni luota fyysisesti. Ja välillä taas tuntuu, että vaikka istun samalla sohvalla, ei etäisyys voisi olla pidempi, kertoo laulaja Aki Eronen biisistä.

Vuonna 1999 perustettu yhtye tunnetaan useista hittisingleistään, joihin lukeutuvat muun muassa Levottomat tuulet, Ilkeitä asioita ja Ketä sinä odotat. Disco työstää parhaillaan syksyllä julkaistavaa viidettä albumiaan tuottaja Jurekin kanssa. 


Lisätiedot ja haastattelut:
Mikko Toiviainen
mikko@kent.fi
040 6791 301