lord est

Lord Est ja Raappana yhdistävät voimansa uudella singlellä Tuuttaat Varattuu

Lord Est - Tuuttaat varattuu (feat. Raappana) fullres.jpg

Perjantai 13. on suomireggaen ja -dancehallin ystäville kaikkea muuta kuin epäonninen, nimittäin tänään 13.9. julkaistaan kahden kotimaisen reggaepioneerin, Lord Estin ja Raappanan ensimmäinen yhteiskappale Tuuttaat Varattuu. Letkeästi keinuvan dancehall-kappaleen on tuottanut pitkän linjan tuottajaduo MMEN.

Vihjailevasta nimestään huolimatta Tuuttaat Varattuu eroaa Lestin pikkutuhmista hiteistä kertomalla jätetyksi tulemisen pelosta varsin vilpittömään sävyyn. ”Biisinnimi oli ollut mulla takaraivossa jo pidemmän aikaa ja toki tiedostin sen kaksoismerkityksen. Laulua kirjoittaessa kuitenkin tuntui siltä, että tahdon käsitellä tätä aihetta ihan vakavasti. Tällaista kappaletta en ollut aiemmin kirjoittanut ja nyt se tuntui oikealta”, pohtii Lord Est.

Pikantin mausteensa raikkaaseen reggaesoppaan lisää Raappana, jonka kanssa yhteistyötä oli juonittu jo jonkin aikaa. ”Mielestäni Raappana kirjoittaa hyvin tällaista hieman syvällisempää tekstiä. Toivoin Raappanalta nopeaa säkeistöä hieman Daddy Yankeen Despacito -hittiin tekemän featin hengessä ja Raappanahan toimitti!”, Lesti hehkuttaa.

Kuuntele Tuuttaat Varattuu (feat. Raappana) tästä.

Seuraa: Instagram / Facebook / Twitter
Nettisivut: www.lordest.com

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Eetu Toivanen / Kaiku Entertainment
eetu@kent.fi
050 3468971

Keikkamyynti:
Krista Tammi / DT Events
krista.tammi@dtevents.fi
040 9665230

Lord Estiltä julkaistiin uusi pikkutuhma single Kaverin Äiti

LORDEST_kaverinaiti_FIN.png

Sopivasti äitienpäivän kynnyksellä, 10. toukokuuta, saatiin Lord Estiltä pomminvarma pikkutuhma single Kaverin Äiti. Kappale on erinomainen esimerkki siitä, missä kotimaisen dancehall-musiikin kuningas on parhaimmillaan. 

”Tämä kappale on rakkauden manifesti ja kunnianosoitus kaikille äideille", kuvailee Lord Est ja jatkaa: "Haluan kappaleella korostaa, että jokainen nainen on upea sellaisena kuin on, ja se on hienoa!” 

Kappaleen on tuottanut Lord Estin luottotiimi Millionaire Men. Itse artisti vastaa kappaleen sanoituksesta sekä sävellyksestä yhdessä Ossi Riitan ja Juha-Matti Penttisen kanssa.

Kuuntele uusi single Tästä.

Seuraa: Instagram / Facebook
Nettisivut: www.lordest.com

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Jaana Ijäs / Kaiku Entertainment
jaana@kent.fi
050 3751801

Keikkamyynti:
DT Events / Warner Music Live
Krista Tammi
kristatammi@dtevents.fi